Tutkimusasiakirja pelastuksesta - Ihmisen vastaus Jumalan armotarjoukseen

 

Vaikka Kristus kuolemallaan on lunastanut maailman ja maksanut jokaisen synnin rangaistuksen, jokainen ihminen ei kuitenkaan todellisuudessa koe pelastusta. Mistä tämä johtuu? Siitä että Jumala ei pakota ketään, ei edes silloin, kun on kysymys asianomaisen omasta parhaasta. Jumala on hankkinut pelastuksen lahjaksi, mutta hän ei pakota meitä vastaanottamaan tuota lahjaa. Hän on saanut aikaan sovituksen, mutta meidän on suostuttava sovitettaviksi.

1. Usko

Ihmisen vastauksena Jumalan armotarjoukseen on usko, ja uskon olennainen sisältö on luottamus; siinä Jumala otetaan todesta (Room.14:23; Hepr.11:1). Raamattu esittää suurena uskon esimerkkinä Aabrahamin, josta Paavalin lainaamassa Vanhan testamentin kohdassa sanotaan, että hän "uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi" (Room.4:3; vrt. 1 Moos.15:6). Tekstiyhteydessä puhutaan Jumalan tekemästä liitosta, eikä siinä Aabrahamin usko merkitse pelkästään älyllistä asennetta, vaan kokonaisvaltaista luottamuksen osoitusta Jumalan lupauksen sanaan.

Se merkitsee halua alistua täysin Jumalalle ja hyväksyä hänen sanansa.Tässä uskossaan Aabraham oli oikeassa suhteessa Jumalaan, ja siitä oli seurauksena kuuliaisuus (Hepr.11:8). Niinpä hän totteli Jumalaa, ja hänet ympärileikattiin (1 Moos.17:22-27). Raamatullisessa merkityksessä usko ei koskaan ole pelkkää mielen toimintaa, vaan se on aina "rakkautena" vaikuttavaa uskoa (Gal.5:6).

Uskossa itsessään ei ole mitään ansiota. Emme pelastu uskosta vaan armosta: "Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon." (Ef.2:8 vanha käännös: "Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta") Uskon kautta otamme Jumalan armon vastaan, mutta usko ei ole Vapahtaja. Se ei ansaitse mitään. Sen sijaan usko on keino, väline, jolla tartumme Jumalan pelastuksen lahjaan. Ristissä yksin on meidän pelastuksemme. Usko merkitsee sitä, että henkilökohtaisesti otamme vastaan ja hyväksymme ristin Jumalan ratkaisevana tekona meidän puolestamme.

2. Pyhän Hengen vaikutus tahtoon ja uskoon

Kukaan ei tule Jumalan tykö, ellei Jumala häntä vedä (Joh.6:44). Olemme kääntyneet hänestä pois päin, ja meiltä puuttuu halukin kääntyä takaisin. Tahtomme on niin heikentynyt, että valitsemme jatkuvasti ainoastaan pahan. Mutta Pyhä Henki vahvistaa tahtoamme ja herättää meissä kaipauksen Jumalan puoleen (Jer.13:23). Hän johtaa meitä katumukseen ja parannukseen: murehdimme synnin tähden ja käännymme siitä pois kurottautuessamme uskossa vastaanottamaan Jumalan lahjaa. Näin usko itsessään on Jumalan lahja, joka tarjotaan meille kaikille Raamatun pyhien kirjoitusten kautta (Ef.2:8).

Emme voi täysin käsittää tapaa, jolla Pyhä Henki saattaa tahtomme uskomaan. Voimme sanoa, että otamme vastaan Jumalan pelastuksen, koska olemme valinneet tehdä niin, mutta meidän on myös tunnustettava, että kaikki se mikä uskossa on inhimillistä, on mahdollista vain Pyhän Hengen jumalallisen toiminnan tähden. Siksi uskossamme ei voi olla mitään aihetta kerskaamiseen (Room.3:27).

Uskon mahdollisuus merkitsee samalla uskon hylkäämisen mahdollisuutta. Voimme vastustaa Hengen kehotusta ja torjua Jumalan tarjoaman lahjan. Niin tehdessämme tuomitsemme itsemme, sillä olemme silloin torjuneet armon ja väheksyneet rakkautta (Joh.3:18,19).

Uskon kautta omaksumamme pelastuksen seuraukset ovat kaikkialle ulottuvat. Elämämme suuntautuu täysin uudelleen; omistamme uuden aseman ja uuden elämän.

Tämän esityksen seuraavissa jaksoissa tarkastelemme ensin uutta asemaamme ja sitten uutta elämää Kristuksessa. Meidän on kuitenkin ymmärrettävä, että vaikka näitä eri puolia voidaan selvyyden vuoksi tarkastella erillisinä, ne eivät koskaan kokemuksessa ole erossa toisistaan. Jumalan pelastava toiminta, joka julistaa meidät Jumalan pojiksi ja tyttäriksi, merkitsee samalla persoonallista suhdetta, joka muuttaa meidät (Room.5:1-5; Tiit.3-5; Hepr.10:16,17).

Seuraava luku:
Uusi asemamme Kristuksessa