Palvelu

Toisen ihmisen palveleminen on kristillisen uskomme ytimessä. Jeesus kulki ympäriinsä tekemässä hyvää. Ihmiset viettivät mielellään aikaa hänen kanssaan. Jeesus voitti heidän luottamuksensa ja kutsui heitä seuraamaan itseään. Muutamme maailma yksi elämä kerrallaan Jeesukselle.


ADRA Finland

ADRA Finlandin tavoitteena on voimaannuttaa yksilöitä ja sitä kautta yhteiskuntaa. Käytännön auttamis- ja kehitystyön lähtökohta on ihmisen arvostaminen ja kunnioittaminen, kannustaminen ja luottamus.…

Siirry ADRAn sivuille


nurmikoti

Nurmikodin palveluajatuksena on henkilökunnan toimintatapojen sekä hoitoympäristön jatkuva ja tavoitteellinen kehittäminen vanhusten erityistarpeet huomioivaksi. Lähtökohtana on positiivinen vanhus…

Siirry Nurmikodin sivuille


Pikkupursi

Huolehdimme perheen pienimmistä kristillisessä päiväkodissa Pikkupurressa. Se sijaitsee Tampereen Aitolahdessa, Tampereen kristillisen koulun läheisyydessä.