Jeesuksen työn vastaanottaminen kohdallemme edellyttää uskoa siihen, että Jumala voi syntyä pieneksi lapseksi köyhyyteen, kärsii ja kuolee edestämme.
”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus. Sinä teet runsaaksi riemun, annat suuren ilon. He iloitsevat sinun edessäsi niin kuin elonkorjuun aikana iloitaan, niin kuin saaliinjaossa riemuitaan. – – Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.” (Jes. 9: 2–6.)
Jokaisen uskonnon historia yleensä alkaa sen perustajasta – lapsi syntyy, nähdään valon loistavan.
Buddhalaisuuden kertomus alkaa kuvauksella Gautama Buddhasta, kun juutalaisuutta kuvattaessa lähdetään Abrahamista tai Mooseksesta. On mahdotonta kuvitellakaan, että joku kirjoittaisi islamin historiaa alkamatta Muhammedista.
Kristityt puolestaan uskovat valon loistaneen kirkkaimmin siinä lapsessa, joka syntyi runsaat kaksi vuosituhatta sitten. Monet kristityt eivät kuitenkaan näe Jeesusta uskonnon perustajana muiden uskontojen perustajien tapaan. Sen sijaan he näkevät uskonsa juurien menevän kauemmaksi juutalaisuuteen tai jopa maan luomiseen. Kristusta pidetään suurempana kuin pelkkänä uskonnon perustaneena ihmisenä tai profeettana. Hänessä nähdään koko maailman sovittaja, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin.
Historiallinen tutkimus ja Jeesus
Kun joku sitten ottaa tehtäväkseen tarkastella Jeesuksen elämää kriittisten historiallisten silmälasien läpi, se helposti aiheuttaa verenpaineen nousua hurskaille, koska historiallinen tutkimus voi nähdä vain sen, mikä on inhimillistä, eikä mitään siitä, mikä on Jumalallista. Kun teologit joskus 1800-luvun alkupuolella alkoivat soveltaa historian tutkimusmenetelmiä evankeliumien kertomuksiin, tulos oli jossakin mielessä huvittava. Jokainen uusi tutkimus meni vähän pidemmälle kuin edellinen ja aiheutti aina uuden shokin, itkua ja hammasten kiristystä, niin tavallisille kirkon jäsenille kuin teologeillekin.
Lopputulos oli vaatimaton, Jeesuksesta ei jäänyt jäljelle juuri mitään. Kun kaikki yliluonnollinen oli karsittu pois, jäljelle jäi tavallinen ihminen, jonka kaiken lisäksi väitettiin erehtyneen opetuksessaan. Ei ihme, ettei historiallisen Jeesuksen etsintä ole ollut kovin suuressa huudossa.
Pienenä sivukaneettina voitaneen lisätä, että yksi evankeliumikritiikin esittäjistä oli Nobelin rauhanpalkinnon saaja, kolminkertainen tohtori (teologia, lääketiede, humanistiset tieteet), lähetyslääkäri ja muusikko Albert Schweitzer, jonka kritiikki oli niin terävää, ettei kukaan puoleen vuosisataan vakavissaan yrittänyt panna paremmaksi.
Tässä kirjoituksessa lähtökohtana on se, että Jeesus on jotakin suurta ja pyhää, ja etteivät evankeliumien kuvaukset hänestä tuota ongelmia. Taustakysymys on kuitenkin lähellä sitä, mitä Schweitzer ja häntä ennen historiallista Jeesusta tutkineet kysyivät: mitä sellainen historioitsija, joka ei Raamattuun tai Jumalaan usko, voisi löytää Jeesuksesta?
Tietolähteet
Jeesus mainitaan joissakin roomalaisissa ja juutalaisissa kirjoituksissa. Näillä on oma arvonsa, koska ne ovat niiden kirjoittamia, jotka eivät Jeesusta palvoneet. Tietenkin on myös kristittyjen kirjoituksia, joista tärkeimpiä ovat evankeliumit. Ne ovat historiallisia dokumentteja, joille kriittisinkin lukija joutuu antamaan historiallista arvoa.
Kriittinen näkökulma tulee siitä, että historian tutkija tietää, että antiikin kirjallisuudesta löytyy kuvauksia muistakin ihmeitä tehneistä miehistä, osa heistä hyvin läheltä Jeesusta. Juutalainen rabbiinikirjallisuus kuvaa Honi Ympyränpiirtäjää (n. 65 eKr.) tai Hanina ben Dosaa (n. 70 jKr.), jotka saivat ihmeellisiä vastauksia rukouksiinsa. Kuinka tavallinen historioitsija suhtautuu tällaisiin kertomuksiin? Hän ei usko Jumalaan eikä rukoukseen ja pitää ihmekertomuksia aikalaisten mielikuvituksen tuotteina tai liioitteluna. Tuskin kukaan kuitenkaan väittäisi, etteivätkö Honi tai Hanina -nimiset miehet olisi joskus eläneet.
Jeesuksenkin kohdalla ihmeiden hyväksyminen jää uskon asiaksi. Kenenkään usko ei heränne siitä, että hän kuulee miehestä, joka kävelee veden päällä, parantaa kroonisesti sairaita tai ruokkii viidellä leivällä ja kahdella kalalla 5 000 ihmistä. Usko tällaisiin asioihin syntyy vasta, kun Jumala antaa ihmiselle jonkun henkilökohtaisen tai konkreettisen kokemuksen voimastaan. Ilman sitä kaikki, niin historian tutkijat kuin muutkin, joutuvat tyytymään pelkkään ihmiseen, ehkä poikkeukselliseen ja huomiota herättäneeseen opettajaan, mutta tavalliseen ihmiseen.
Evankeliumien kriittinen tarkastelu
Kriittinen ajattelu lähtee sellaisesta logiikasta, että antiikin kuuluisan henkilön ympäriltä karsitaan kaikki, minkä kannattajat olisivat saattaneet lisätä ”mainoslauseiksi” korostamaan ihailemansa sankarin suuruutta. Onneksi evankeliumit ovat realistisia ja pröystäilemättömiä dokumentteja, joista löytyy paljon sellaista, mitä jokaisen täytyy pitää luotettavana.
Merkittävinä kuvauksina ja totena tulee pitää esimerkiksi seuraavaa:
- Jeesus kasvoi Nasaretissa. Tämä ei ole Jeesusta mairitteleva tieto eikä tällaista kasvupaikkaa kukaan Messiaalleen keksisi.
- Jeesuksen kaste lienee myös useimmille hyväksyttävä osa kuvausta.
- Jeesuksella oli 4 veljeä ja 2 sisarta (Mark. 6:3)
- Opetuslapsiksi valittiin koulua käymättömiä kalastajia
- Perhe sanoo Jeesuksen olleen pois tolaltaan (Mark. 3:21)
Tietenkin täytyy myös pitää luotettavana sitä tietoa, että Pontius Pilatus antoi ristiinnaulita Jeesuksen ja että hänen omansa hylkäsivät hänet (Luuk. 23) tai jopa se, että opetuslapset alkuun epäilivät ylösnousemusta (Mark. 9:10). Kriittisinkin lukija joutuu hyväksymään tämäntapaiset ajatukset tosina.
Raamatun ulkopuoliset lähteet
Historialliselta kannalta katsottuna yritys kuvata historiallista Jeesusta ei tarkennu siitä, mitä antiikin historioitsijat hänestä sanovat. Josefus, rikas juutalainen historioitsija, Tacitus, tärkeä roomalaisten aikakirjojen kirjoittaja, Plinius nuorempi, Suetonius ja muutama muu mainitsevat Jeesuksen. He eivät kuitenkaan sano mitään sellaista, mikä toisi uutta faktatietoa sen lisäksi, mitä jo evankeliumien perusteella täytyy pitää luotettavana historiana.
Elävä Jeesus
Tässä vaiheessa onkin pakko myöntää, että tulos on laiha. Jeesuksen työn vastaanottaminen kohdallemme edellyttää uskoa ja silmien avautumista sille, että Jumala voi kohdata ihmisen pienessä lapsessa, joka syntyy köyhyyteen, kasvaa, opettaa, kärsii ja kuolee.
Kaikki voivat nähdä lapsen, mutta vain valitut näkevät sen, että juuri hän ”kantaa valtaa harteillaan” ja että hän on ”Ihmeellinen Neuvonantaja, Väkevä Jumala” tai ”Rauhan Ruhtinas” (Jes. 9:5).
Onneksi tietoa on tarpeeksi, jotta jokainen voi tietää, että Jeesus oli olemassa. Historiallista Jeesusta tärkeämpi on uskon Jeesus. Lapsi, jonka syntymästä Jesaja iloitsi. Me voimme iloita hänestä yhdessä kedon paimenten kanssa. Usko antaa mahdollisuuden pitää totena sitä, että seimen lapsessa on kyse enemmästä kuin tavallisesta ihmisestä. Johannes johtaa ajatuksemme tähän:
”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.” (Joh. 1:14.)
Jeesuksen toiminnan ajoitus
Jeesuksen syntymävuoden selvittämiseksi on evankeliumien ohella saatavilla paljon muutakin historiallista tietoa.
- Herodes: Ensimmäinen käyttökelpoinen tieto on se, että Jeesus syntyi Herodes Suuren elinaikana (Matt. 2:1). Roomalaiset aikakirjat eivät anna tarkkaa tietoa Herodeksen kuolinvuodesta ja ainoa tyydyttävän varma lähde on juutalaishistorioitsija Josefuksen antama tieto. Todennäköisesti Herodes kuoli vuonna 4 eKr.
- Jeesuksen julkisen toiminnan alku: Luukas kertoo Jeesuksen olleen noin 30-vuotias aloittaessaan julkisen toimintansa (Luuk. 3:23). Hän, tai ainakin hänen serkkunsa Johannes Kastaja, aloitti työnsä keisari Tiberiuksen 15. hallitusvuotena. Lisäksi Luukas luettelee muitakin, jotka olivat samaan aikaan virassa (Luuk. 3:1). Parhaiten tieto sopii vuoteen 27 jKr., jolloin Jeesus olisi ollut 30-vuotias, jos hän olisi syntynyt noin vuonna 4 eKr.
- Luukas käyttää sanaa ”noin,” mikä merkinnee sitä, että Jeesus on saattanut olla vähän yli 30-vuotias. Tällä perusteella Jeesus olisi voinut syntyä vuonna 4 eKr. tai vähän aiemmin.
- Veronkanto: Vaikeaksi tämä salapoliisityö tulee, jos mukaan otetaan veronkanto, koska Egyptistä löydetyn tiedon mukaan veroa kerättiin joka 14. vuosi (23 ja 9 eKr. ja 6 jKr. jne.), jolloin kaikki miehet joutuivat palaamaan omaa maataan lähinnä olevaan kaupunkiin veronkantoa ja henkikirjoitusta varten.
- Viimeinen veronkanto ennen Herodeksen kuolemaa oli 9 eKr. Ne, joiden mielestä vuosi 9 on liian varhainen ehdottavat, että homanadensialaissodan (11–2 eKr.) vuoksi vero oli vuoden tai pari myöhässä Syyrian maakunnassa. Mitään varmaa tietoa ei tästä ole.
- Quirinius: Toinen ajoituksen ongelma on Quirinius, joka oli varmuudella Syyrian maaherra vasta vuoden 6 jKr. verotuksen aikaan. Tämä tieto ei sovi yhteen sen kanssa, että Herodes olisi ollut kuningas Jeesuksen syntyessä, tai että hän olisi ollut noin 30-vuotias vuonna 27 jKr. Mahdollisuuksia on kaksi: Luukas sekoitti Quiriniuksen Saturniukseen niin kuin kirkkoisä Tertullianus väittää. Saturnius oli maaherrana vuoteen 6 eKr. Tai, mikä kuulostaa paremmalta, Quirinius oli sotaa ja veronkantoa hoitamaan lähetetty kakkosmaaherra vuosien 9–6 eKr. välillä. Tämä lieneekin paras arvio Jeesuksen syntymävuodeksi.
– Nykyaika / Kai Arasola