Seurakunta

Jeesuksen seuraajina meidät on kutsuttu yhteen seurakunnaksi, yhteisöksi, joka Jeesuksen edustajana pyyteettömästi palvelee toisia ihmisiä, tukeutuu Jumalan voimaan, imee itseensä Jumalan sanaa ja kertoo maailmalle Jumalan rakkaudesta. Mies tai nainen, rikas tai köyhä, kaikki ovat Jeesuksessa samanarvoisia etnisestä taustasta riippumatta.

Seurakunnassa tuemme ja rohkaisemme toinen toisiamme yhteisessä jumalanpalveluksessa ja ottamalla osaa Raamatun opetukseen. Kristittyinä juhlimme Jeesuksen meidän kanssamme tekemää liittoa Herran ehtoollisella, muistaen Jeesuksen esimerkkiä palvella ja uhrautua. Seurakunta juhlii jokaisen jäsenensä pelastusta kasteessa, joka suoritetaan upottamalla kastettava kokonaan veden alle. Näin seurakunta on Kristuksen ruumiin kädet ja jalat.

Jeesus lupasi, että hän toteuttaa tahtoaan maan päällä myös seurakuntansa välityksellä. Totta, olemme vain pieni kajastus Vapahtajan täydellisyydestä, mutta Jeesus on yhä seurakunnan pää. Puutteistamme huolimatta olemme armosta hänen häikäisevä uusi luomuksensa, lunastavan uhrinsa voimalla ostettu.

Maailmanhistorian viimeisinä päivinä, kun suurin osa Jumalan sanomasta on hylätty ja halveksittu, Jumala kutsuu meitä muistamaan hänen totuutensa. Ilmestyskirja kertoo kolmesta enkelistä, jotka on lähetetty maailman julistamaan viimeistä, toivoa antavaa varoitussanomaa. Nämä enkeli ovat vertauskuva Jumalan kansan lähetystehtävästä.

Pyhä Henki voimaannuttaa meitä hengellisillä lahjoilla ja kyvyillä jakamaan Jumalan rakkautta ja voimistamaan muita. Henki on antanut seurakunnalle kaikki lahjat, jotka se tarvitsee toteuttaakseen lähetystehtävänsä, opetuksesta ja julistamisesta rohkaisemiseen ja profetoimiseen.


Seurakunta


Jäännös ja sen lähetystehtävä


Yhteys Kristuksen ruumiissa


Kaste


Herran ehtoollinen


Hengen lahjat ja palvelutehtävät


Profetoimisen lahja