Perhehartauksien ei tarvitse olla tylsiä. Kun lapset saavat olla mukana suunnittelussa ja toteutuksessa, koko perhe hyötyy.
Mielenkiintoiset ja mielekkäät perhehartaudet ovat tärkein yksittäinen tekijä lasten ohjaamisessa rakastamaan Jeesusta ja seurakuntaa. Tämä on yksi Valuegenesis-tutkimuksen käytännöllisimmistä löydöksistä. Tutkimus suoritettiin vuonna 1989 ja siihen osallistui yli 13 000 adventistinuorta, heidän vanhempaansa, pastoria ja opettajaa. Lukiessani tutkimuksen yhteenvetoa sanoin vaimolleni: ”Jos emme vanhempina tee mitään muuta oikein, tämä meidän on ainakin tehtävä. Pyydetään Jumalaa auttamaan meitä järjestämään säännölliset ja mielenkiintoiset perhehartaudet lapsillemme.” Tuolloin meillä oli kaksi poikaa, 5- ja 2-vuotiaat, ja pari vuotta myöhemmin saimme vielä tytön.
Lapsilla on oikeus päättää hylätä vanhempiensa Jumala. Niiden 41 tekijän perusteella, joita Valuegenesis-tutkimuksessa tarkasteltiin, on kuitenkin selvää, että mielekäs perhehartaus on tehokkain yksittäinen keino kyseisen riskin pienentämisessä.
Viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana perheemme on löytänyt tavan, joka toimii. Se on helposti toistenkin omaksuttavissa. Tässä muutama keskeinen ajatus.
Keskustelkaa perheenä, mikä olisi hartaudelle sopivin ajankohta. Aloittakaa 10–15 minuutista. Etsikää jokaiselle perheenjäsenelle sopiva hetki, ja muuttakaa aikaa tarvittaessa. Koska olin pastori, pidimme hartautemme juuri ennen illallista tai sen jälkeen. Näin saatoin käyttää lopun illasta varsinaiseen työhöni. Käytimme perhehartauteen noin 30 minuuttia muina päivinä paitsi sapattina. Perjantai-iltoina hartautemme saattoi venyä 60 minuuttiin, sillä halusimme todella toivottaa sapatin tervetulleeksi.
Pidä hartaus ensin yksin, mikäli se on tarpeen. Joskus perhe ei ole valmis osallistumaan hartauksiin. Avioliittomme alkuvuosina vaimoni ja minun yhteiset hartaudet olivat melko epäsäännöllisiä. Eräänä päivänä kysyin häneltä, miksi meidän oli niin vaikea pitää yhteistä hartaushetkeä. Hän vastasi: ”Koska joka kerta vaikuttaa siltä kuin yrittäisit saarnata minulle.” Ajateltuani asiaa oli myönnettävä, että hän oli oikeassa. Jumala ratkaisi koko tilanteen hyvin erikoisella tavalla – mutta se on kokonaan toinen juttu!
Vuorotelkaa ohjaajaa. Laadin järjestelmän, jossa kullakin perheenjäsenellä oli oma perhehartauden johtamisviikkonsa. Kun lapsi täytti kolme vuotta, lisäsimme hänen nimensä vuorolistaan. On hämmästyttävää, kuinka paljon mielenkiintoisemmaksi lapset kokevat perhehartauden saadessaan itse johtaa sitä. Lapset valitsivat kertomukset, laulut ja tehtävät. Vaadimme vain, että osa 30 minuutista käytettäisiin Raamatun lukemiseen ja rukoilemiseen. Lasten valitsemat tehtävät olivat usein hyvin luovia.
Tyttäremme Danesa ilmoitti kerran: ”Tänä iltana piirrämme.” Hän jakoi paperit ja käski jokaisen meistä piirtää kuvan Jeesuksen toisesta tulemisesta. Meidän muiden piirtäessä ja värittäessä 4-vuotias Danesa antoi vinkkejä piirustustemme parantamiseksi.
Erään kerran Jacob sanoi: ”Tämän illan perhehartaudeksi pelaamme Raamattu-hippaa.” Mietin, onkohan tämä nyt ollenkaan hartautta? Sitten Jacob selitti: ”Kun joku jää kiinni, hän ei saa liikkua ennen kuin lausuu ulkoa yhden raamatunjakeen. Eikä aiemmin käytettyä jaetta saa käyttää uudelleen.” Poukkoilimme ympäri taloa jääden aina välillä kiinni ja päästen taas vapaaksi. Sellaiset helpot jakeet kuin ”Jeesus itki” oli pian käytetty, ja meidän täytyi alkaa kaivella muistiamme löytääksemme raamatunjakeita, jotka olivat kauan sitten ”piiloutuneet” mieleemme.
Opiskeluaikanaan Dustin soitti mielellään kitaraa, joten hänen johtamansa perhehartaudet koostuivat usein 28 minuuttia kestävästä lauluosuudesta, minkä jälkeen luimme raamatunjakeen ja rukoilimme.
Muistakaa vaihtelu. Perhehartaus voi sisältää lauluja, Raamatun lukemista, muistojakeita, kiitollisuuden ilmauksia, rukousta, kertomuksia lähetysmailta, luonnetta kasvattavia tarinoita jne. Olemme vuosien aikana lukeneet lukemattomia kertomuksia kymmenistä kirjoista ja Raamatun monta kertaa kannesta kanteen, olemme laulaneet valtavan määrän hengellisiä lauluja, tehneet luetteloita kiitollisuuden aiheistamme ja sanoittaneet omia lauluja. Olemme myös rukoilleet sukulaistemme, naapureittemme, yhteisömme, lähetystyöntekijöiden, kirjaevankelistojen, mahdollisten tulevien aviopuolisojen, pastoreiden, opettajien, lemmikkien ja ”niiden palaneiden pikkuleipien puolesta, jotka isi unohti ottaa uunista, kun äiti oli käymässä ukin ja mummin luona”.
Kutsukaa joskus muitakin mukaan, erityisesti lastenne ystäviä ja heidän perheitään sekä naapureitanne. Tämä mahtava oivallus löytyy Ellen Whiten kirjasta Suuren Lääkärin seuraajana: ”Kotimme tulisi olla turvapaikka kiusatuille nuorille. Moni heistä seisoo tienhaarassa. Jokainen ympäristötekijä vaikuttaa ratkaisuun, joka tulee määräämään heidän nykyisen ja tulevan kohtalonsa. – – Kaikkialla ympärillämme on kodittomia nuoria ja sellaisia, joiden kodista puuttuu auttava, kohottava voima, ja niin nuoret ajautuvat paheisiin. – – Nämä nuoret tarvitsevat myötätuntoisen käden apua. Koruttomasti lausutut ystävälliset sanat ja yksinkertaiset huomionosoitukset pyyhkivät pois kiusauksen pilvet, jotka kerääntyvät – – [nuoren] ylle. – – Jos me osoittaisimme mielenkiintoa nuoria kohtaan, kutsuisimme heidät kotiimme ja ympäröisimme heidät rohkaisevilla, kohottavilla vaikutuksilla, monet heistä kääntäisivät ilomielin askeleensa ylöspäin johtavalle polulle.” (S. 285.)
Haasteita riittää
Kohtasimme monia haasteellisia tilanteita matkan varrella. Eräänä iltana yhdellä lapsistamme oli vaikeuksia käyttäytyä kunnolla. ”Et voi pakottaa minua olemaan mukana hartaudessa!” poika sanoi uhmakkaasti. Kerroin hänelle, että meidän perheemme jäseniltä odotettiin osallistumista perhehartauksiin. ”Työnnät uskontoa kurkustani alas!” hän tiuskaisi. Sanoin siihen: ”Voit istua hiljaa viereisessä huoneessa, jos et halua nähdä meitä, mutta et saa mennä omaan huoneeseesi etkä lukea tai pelata samaan aikaan, kun perhe pitää hartaushetkeä.” Tuona iltana poika istui viereisessä huoneessa. Vaikutti siltä, että se antoi hänelle tarpeeksi tilaa vahvistaa itsenäisyyttään, mutta myös auttoi häntä ymmärtämään, kuinka paljon hänen vanhempansa arvostivat perhehartautta.
Eräänä toisena iltana toinen pojista rukoili: ”Rakas Jeesus, auta veljeäni olemaan vähemmän ilkeä minua kohtaan.”
”En minä ole sinulle ilkeä”, hänen veljensä tiuskaisi.
Toinen veljeksistä jatkoi rukoilemista: ”Ja auta häntä olemaan keskeyttämättä minua, kun rukoilen.”
On vaikeaa kerääntyä yhteiseen hartauteen ja samalla pitää sydämensä kovana. Säännöllisillä perhehartauksilla on ollut pehmittävä vaikutus perheemme jokaiseen jäseneen.
Jeesuksen takaisintuloon valmistautuminen
Evankeliointikokouksissa kerron osallistujille tavoista aloittaa perhehartaudet tai vahvistaa niitä. Kerron myös, miten hartaudet voivat auttaa perheenjäseniä, seurakuntaperhettä ja koko yhteisöä valmistumaan Jeesuksen pikaiselle takaisintulolle. Kun kättelen ihmisiä tilaisuuden jälkeen, he kiittävät minua avusta kotiensa vahvistamisessa. Uskon tämän olevan tärkeää heidän valmistautuessaan tulemaan osaksi adventtiliikettä.
Ellen White tunnusti perhehartauden elintärkeän roolin kodeissamme. Hän kirjoitti edellä mainitussa kirjassaan: ”Ihmiskunnan uudistaminen ja jalostaminen alkaa kodista. Vanhempien työ laskee perustan kaikelle muulle. Yhteiskunta muodostuu perheistä ja on sellainen, miksi perheenpäät sen tekevät. – – Yhteiskunnan hyvinvointi, seurakunnan menestys ja kansakunnan vauraus riippuvat kodin vaikutuksesta.” (Suuren Lääkärin seuraajana, s. 281.)
Ottakaamme tämä neuvo huomioon ja harkitkaamme rukoillen luovan, miellyttävän ja päivittäisen perhehartauden järjestämistä kodeissamme.
– Adventist Review / Dan Serns