Raamattu ja tiede eivät ole toisiaan poissulkevia. Sen sijaan tieteen nimissä kaupiteltavaa evoluutio-oppia ja Raamatun ilmoitusta luomisesta ei voi sulattaa yhteen.
Pitämilläni luennoilla minulla on tapana järjestää kysymys- ja vastaustilaisuuksia. Niissä usein esille tuleva aihe on luominen. Kuulijat esittävät kysymyksiä kuten: ”Loiko Jumala todella maailman kuudessa 24 tunnin pituisessa päivässä?” ”Mistä voimme tietää, ettei hän käyttänyt miljardeja vuosia?” ”Onko sillä oikeastaan mitään merkitystä, olivatko luomisviikon päivät kirjaimellisia?” ”Eikö loppujen lopuksi vain sillä ole merkitystä, että uskomme Jumalan laittaneen luomisprosessin alulle?”
Nämä kysymykset ovat tärkeitä ja vaativat selkeitä vastauksia. Seuraukset ulottuvat laajalle luomiskertomuksen tuolle puolelle. Se, miten me henkilökohtaisesti suhtaudumme asiaan, määrää luottamuksemme Raamatun yhtenäisyyteen ja vaikuttaa dramaattisesti siihen, miten ymmärrämme merkittävät raamatulliset opetukset. Vastauksemme vaikuttavat myös henkilökohtaiseen jumalasuhteeseemme.
Jumalan puheen luova voima
Kaiken, mihin uskomme ja mitä opetamme, tulee perustua Jumalan sanaan. Samalla kun selvästi tunnustetaan, että kaikki totuus – mukaan lukien tieteellinen totuus – on lähtöisin Jumalasta, ei Raamattua tule tarkastella tieteen silmin. Ymmärrys raamatullisista realiteeteista muovaa kuitenkin näkemyksiämme meitä ympäröivästä maailmasta. Vaikka emme aina pysty täysin selittämään käsillä olevan tieteellisen tiedon kaikkia yksityiskohtia, raamatunkäsityksemme vaikuttaa siihen, miten tulkitsemme kyseistä tietoa. Raamattu ja tiede eivät ole toisensa poissulkevia. Sama Jumala, joka ilmaisi itsensä Raamatussa, on ilmaissut itsensä myös luonnollisessa maailmassa. Synnin seurauksena luonnollinen maailma ei kuitenkaan selkeästi ilmaise Jumalan armoa ja luonnetta. Raamattu on varmin ja turvallisin oppaamme Jumalan luomisen ja hänen tätä planeettaa varten laatimansa suunnitelman ymmärtämiseen.
Raamatun innoitetut kertomukset osoittavat selvästi, miten Jumala loi maailmamme. Psalmista julistaa: ”Herra on sanallaan luonut taivaat, suunsa henkäyksellä tähtien joukot. – – Mitä hän sanoi, se tapahtui, mitä hän käski, se pysyi.” (Ps. 33:6, 9.) Jumalan sana oli ja on luova. Mitä hän julistaa, on niin, vaikka niin ei olisi ollut koskaan ennen. Hän puhuu, ja maailmat syntyvät.
Luomisessa Jumalan puhumasta sanasta tuli käsin kosketeltavaa materiaa. Psalmista ei sano, että Jumala puhui, ja luomisprosessi kesti miljardeja vuosia. Mitä hän sanoi, se tapahtui. Heprealaiskirjeen kirjoittaja selventää seuraavin sanoin, kuinka Jumala loi: ”Uskon avulla me ymmärrämme, että maailmat on luotu Jumalan sanalla: näkyvä on syntynyt näkymättömästä.” (Hepr. 11:3.) Raamatun selvä opetus ei jätä sijaa maapallon kehittymiselle miljardien vuosien aikana: Raamatun perusteella ei voida ajatella, että Jumala olisi aloittanut prosessin ja evoluutio olisi vienyt sen päätökseen. Jumala vei aloittamansa työn päätökseen luomisviikon aikana.
Kristitty kirjailija Ellen White tekee seuraavan tarkkanäköisen huomautuksen: ”Ainoastaan Jumalan sana tarjoaa meille autenttisen kertomuksen maailman luomisesta. Teoria, jonka mukaan Jumala ei luonut ainetta synnyttäessään maailman, on vailla perusteita. Muotoillessaan meidän maailmamme Jumala ei ollut riippuvainen ennalta olleesta aineesta. Päinvastoin, kaikki aineellinen ja hengellinen ilmestyi Jumalan eteen hänen äänensä voimasta ja tuli luoduksi hänen omaa tarkoitustaan varten. Taivas kaikkine joukkoineen, maa ja kaikki mitä siinä on, eivät ole vain hänen kättensä työtä; ne ovat syntyneet hänen suunsa henkäyksestä.” (Ellen G. White, The Faith I Live By, s. 24.)
Kaikkivoipa Luoja
Ensimmäisen Mooseksen kirjan luomiskertomuksessa Jumalaa nimitetään 31 kertaa luojaksi. Raamattu alkaa näillä tunnetuilla sanoilla: ”Alussa Jumala loi taivaan ja maan.” (1. Moos. 1:1.) Kaksi merkittävintä luomista tai tekemistä tarkoittavaa sanaa heprean kielessä ovat ’āsā’ ja ’bārā’. ’āsā’ tarkoittaa luomista jostakin sellaisesta, joka on jo olemassa. Sitä käytetään sekä Jumalan että ihmisten tekemisistä. Ihmiset voivat esimerkiksi tehdä tai luoda taloja, autoja ja vaatteita jo olemassa olevista materiaaleista. ’bārā’-verbiä sen sijaan käytetään yksinomaan Jumalan yhteydessä. Vain Jumala voi luoda tai tehdä ’bārā’-merkityksessä. ’bārā’ tarkoittaa jonkin sellaisen ainutlaatuisen tai erityisen luomista, jota ei ole ollut aiemmin olemassa. Se viittaa ainoastaan Jumalan toimintaan. 1. Moos. 1:1 käyttää ilmaisussaan ”Jumala loi” ’bārā’-verbiä. Siinä Jumala tekee ainutlaatuisen maailman olevaksi sanallaan. 1. Moos. 1:26, 27 sanaa ’bārā’ käytetään kolme kertaa – erityisen painotuksen antamiseksi – kuvattaessa sitä, kuinka Jumala loi ihmiset omaksi kuvakseen: ja mikä ihmeellisintä, hän antoi heille kyvyn lisääntyä. Kuitenkin ainoastaan Jumala voi luoda jotakin tyhjästä.
Yksi suurimmista ns. teistisen evoluution teologisista ongelmista on, että se rajoittaa Jumalan voimaa. Se korottaa luonnonlait luonnonlakien luojan yläpuolelle. Teistinen evoluutio ei hyväksy, että kaikkivaltias Jumala olisi muotoillut ihmeellisellä tavalla maailmaamme. Se pienentää Jumalan inhimillisen mielikuvituksen mittasuhteisiin, ja korottaa järjen ilmestyksen yläpuolelle. Juuri tämän vuoksi ihmiskunta lankesi aikojen alussa. Eeva kuunteli käärmeen ääntä paratiisissa ja uskoi mieluummin näkemäänsä kuin Jumalan käskyä. Hänen oma mielipiteensä toimi totuuden äärimmäisenä määrittelijänä. Järki on epäilemättä Jumalan lahja, mutta yksinään ja ilman apua se on riittämätön opas.
Ensimmäisen Mooseksen kirjan kertomus tarjoaa lisätodisteita historiallisuutensa tueksi. Tässä tekstissä toinen, vastaava ilmaus selittää ja laajentaa ensimmäistä ilmausta. Ensimmäisen Mooseksen kirjan luomiskertomus on erinomainen esimerkki tästä kielellisestä käytännöstä. Ilmaukset ”Jumala sanoi” ja ”Jumala teki” liittyvät toisiinsa kaikkialla Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa (1. Moos. 1:6, 7, 14, 16, 20, 21, 24, 25, 26). Kun Jumala puhuu, hän luo. Hän on kaikkivaltias. Hänen sanansa toteuttaa sen, mitä hän julistaa, koska hänen rajaton voimansa asuu ”jokaisessa sanassa, joka lähtee Jumalan suusta” (ks. Matt. 4:4).
Oletus, että luomispäivät eivät ole kirjaimellisia 24 tunnin ajanjaksoja ja että Ensimmäisen Mooseksen kirjan luomisviikko ei ole kirjaimellinen, seitsemästä peräkkäisestä päivästä koostuva viikko, on raamatullisesta näkökulmasta äärimmäisen ongelmallinen. Heprean kielen ”päivää” merkitsevä sana on yom. Kun numeraali edeltää sanaa ”päivä” (yom) heprean kielessä (ensimmäinen päivä, toinen päivä jne.), tarkoitetaan nimenomaan 24 tunnin pituista ajanjaksoa. Ensimmäisen Mooseksen kirjan 1. luvussa suurin osa numeroista on järjestyslukuja (paitsi ensimmäisen päivän yhteydessä). Tätä selvennetään toistuvalla toteamuksella ”Tuli ilta ja tuli aamu”. Satunnainenkin lukija tajuaa, että Ensimmäisen Mooseksen kirjan kirjoittaja ymmärsi selvästi Jumalan luoneen maailman seitsemässä kirjaimellisessa päivässä.
Jumalan sanan arvovalta
Tässä on paljon enemmän pelissä kuin luomisviikon kirjaimellinen pituus. Yksi tärkeimmistä asioista liittyy Raamatun arvovaltaan ja innoitukseen. Koska ”jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi”, luomiskertomuksen kieltäminen merkitsee Raamatun innoituksen kieltämistä (2. Tim. 3:16). Sekä Vanha että Uusi testamentti ovat täynnä viittauksia luomiseen. Vanhan testamentin profeetat, evankeliumien kirjoittajat samoin kuin Pietari ja Paavali mainitsevat toistuvasti luomisen. Raamatun kirjoittajille luominen on tosiasia, ei otaksuma.
Jos luomiskertomus on vain kaunis vertaus, kuten monet kristityt nykyisin väittävät, voimmeko me todella luottaa muihunkaan Raamattuun? Jeesus uskoi varmasti luomisen historiallisuuteen. Puhuessaan avioliiton pyhyydestä hän kysyi fariseuksilta: ”Ettekö ole lukeneet, että Luoja alun perin teki [loi] ihmisen mieheksi ja naiseksi?” (Matt. 19:4.) Jeesus, Luoja, tietää enemmän luomisesta kuin yksikään ihminen, sillä Paavalin mukaan hän oli luomisessa vaikuttava voima (Ef. 3:9; Kol. 1:16, 17). Eikö olisi mitä suurinta ylimielisyyttä uskoa, että me voimme tietää luomisesta enemmän kuin luoja itse? Eikö olisikin mieletöntä yrittää tehdä Jeesuksen selvät sanat tyhjiksi inhimillisellä järkeilyllä? Eikö hyvän ja pahan välisen taistelun ytimessä olekin juuri inhimillisen ylpeyden korottaminen jumalallisen ilmestyksen yläpuolelle?
Kuolema on vihollinen
Charles Darwinin esittämässä evoluutioteoriassa, jota viimeiset 150 vuotta on paranneltu, kuolema on evoluution välttämätön osatekijä. Luonnonvalinta opettaa, että vahvimmat lajit jäävät eloon ja heikoimmat kuolevat. Tässä skenaariossa kuolema on ratkaisevan tärkeä, koska se mahdollistaa vanhempien lajien menestymisen. Tästä seuraa, että kuolemaa olisi pitänyt esiintyä miljardeja vuosia ennen kuin ihmiset kehittyivät.
Tätä käsitystä on täysin mahdotonta sopeuttaa Raamattuun. Raamatussa kuolema on synnin mukanaan tuoma vihollinen, sillä ”synnin palkka on kuolema” (Room. 6:23). Kuolema tuli tähän maailmaan Aadamin ja Eevan tottelemattomuuden seurauksena: se ei koskaan kuulunut Jumalan alkuperäiseen suunnitelmaan. Puhuessaan Kristuksen toisesta tulemisesta Paavali vakuuttaa: ”Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.” (1. Kor. 15:26.) Evoluutioteorian peruslähtökohta vie pohjan pelastussuunnitelmalta sellaisena kuin se ilmaistaan Jumalan sanassa. Miksi Jeesuksen olisi täytynyt kuolla, jos kuolema oli osa Jumalan alkuperäistä suunnitelmaa? Jos ihmiskunta kehittyy jatkuvasti evoluutioprosessin myötä kohti jonkinlaista korkeampien olentojen järjestelmää, niin mihin tarkoitukseen pelastussuunnitelma olisi laadittu?
Luominen vastaa elämän suuriin kysymyksiin
Elämän suuret kysymykset, joiden kanssa filosofit ovat painiskelleet kautta vuosisatojen, ovat:
Mistä minä olen tullut? – Kysymys alkuperästä.
Miksi minä olen täällä? – Kysymys tarkoituksesta.
Minne minä olen menossa? – Kysymys kohtalosta.
Raamattu paljastaa, että meidät loi rakastava Jumala, jolla on jumalallinen tarkoitus elämällemme. Eräänä päivänä hän on tuleva takaisin luomaan taivaat ja maan uudelleen niiden Eedenin aikaiseen loistoon.
Totuus luomisesta antaa ihmisille Jumalalta tulevan arvon ja arvokkuuden tunnun. Juuremme eivät johda satunnaisesti valikoituneista molekyyleistä muodostuneeseen alkulimaan vaan kaikkitietävään, älykkääseen Jumalaan, joka muovasi meidät omaksi kuvakseen (1. Moos. 1:27). Me olemme kaikki ihmissuvun jäseniä (Ap. t. 17:24–26). Jumala on rakastava taivaallinen Isämme, joka välittää meistä syvästi. Vaikka elämmekin langenneessa maailmassa, hänen läsnäolonsa on jatkuvasti kanssamme rohkaisemassa ja vahvistamassa meitä kohtaamaan elämän haasteet ja sydänsurut.
Ateistinen evoluutioteoria väittää, että olemme olemassa vain sattumalta. Me olemme vain suurentuneita valkuaisainemolekyylejä, joilla on enemmän älyä. Evoluutioteoria ei tarjoa ajatusta ihmiselämän tarkoituksesta – tai toivosta. Pohjimmiltaan olemme yksin maailmankaikkeudessa kamppailemassa elämän halki kohti tulevaisuutta pelkän kehittyvän nokkeluutemme turvin. Teistinen evoluutioteoria julistaa, että Jumala loi ensimmäisen elämänkipinän mutta antoi sitten luonnonlakien hoitaa loput. Molemmille teorioille on yhteistä yksi perusluonteinen asia: molemmat torjuvat Ensimmäisen Mooseksen kirjan luomiskertomuksen. Ne jättävät pohtimaan joitakin perustavaa laatua olevia, vastausta vaille jääviä kysymyksiä: Jos olemme vain kehittyneitä eläimiä, mihin moraali perustuu? Mistä rakkaus tulee? Miten voidaan määritellä oikea ja väärä? Mikä on äärimmäisen moraalin ja hengellisen arvovallan lähde?
Uudeksi luominen ja Jeesuksen toinen tuleminen
Raamatullinen käsitys luomisesta luo pohjan kahdelle vielä olennaisemmalle Raamatun opetukselle. Jos kaikkivoipa Jumala loi tämän maailman, hän pystyy muuttamaan meidän elämämme. Emme ole vain perimämme ja ympäristömme tuotteita. Kun myönnymme Jumalan Hengen suostutteluun, Kristus muuttaa meidät. Meitä ei ole sidottu kiinteään, geneettiseen kuosiin, jota on mahdotonta muuttaa. ”Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle!” (2. Kor. 5:17.) Jumala, joka loi tämän maailman, pystyy luomaan elämämme uudeksi. Luoja voi tehdä meistä uusia luomuksia. Siksi Daavid voi anoa: ”Jumala, luo minuun puhdas sydän ja uudista minut, anna vahva henki” (Ps. 51:12). Daavid tiesi, että ainoastaan Jumala voisi luoda (bārā) hänelle uuden sydämen. Jumalan voima on paljon vahvempi kuin meidän langenneen luontomme tai synnillisen ympäristömme voima. Hänessä elämämme voi uudistua. Hän ei ole jättänyt meitä kamppailemaan synnin kanssa ilman apua. Kaikkivaltias luoja, joka toi valon pimeyteen, voi nytkin tuoda valon elämämme pimeyteen. Hän loi alussa valon, ja hänellä on valta antaa myös meille uusi alku.
Evoluutioteoria kaivaa maata Raamatun opetusten alta
Evoluutioteoria hyökkää kaikkia tärkeitä Raamatun totuuksia vastaan lepopäivästä eli sapatista alkaen. Jos luomispäivät olivat määräämättömän pitkiä ajanjaksoja, mitä ihmeen merkitystä lepopäivällä olisi? Kuinka 1. Moos. 2:3 mainittu sapatti voisi olla luomisen muisto, jos sitä ei koskaan ole tapahtunut? Jumala kirjoitti sapattikäskyn omalla sormellaan kivitauluihin. Neljäs käsky päättyy näihin sanoihin: ”Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaiken, mitä niissä on, mutta seitsemännen päivän hän lepäsi. Sen vuoksi Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.” (2. Moos. 20:11.) Kirjaimellisesti kuutena päivänä tapahtuneen luomisen kieltäminen merkitsee sapattikäskyn horjuttamista ja luomista koskevan Jumalan oman julistuksen arvovallan kyseenalaistamista. Se herättää kysymyksiä Jumalan tiedoista, viisaudesta, voimasta ja lahjomattomuudesta.
Parhaimmillaan teistinen evolutionisti saattaisi ymmärtää sapatin levon ja yhdessäolon aikana, mutta ei missään tapauksessa kunnianosoituksena kaikkivaltiaalle Luojalle, joka loi maailmamme kuudessa peräkkäisessä, 24 tunnin pituisessa päivässä.
Evoluutioteoria poistaa myös Herramme Jeesuksen takaisintulon tarpeen. Jos ihmissuku kehittyy kohti eräänlaista superrotua, miksi Kristuksen toiselle tulemiselle olisi tarvetta? Kun otamme huomioon maailmamme dramaattisen moraalisen rappion, on vaikea nähdä, että ihmiskunta olisi etenemässä kohti eräänlaista valaistumista, joka lopulta johtaisi maanpäälliseen rauhaan ja sopusointuun. Vaikka näin olisikin asian laita – mitä se ei ole – se ei silti ratkaisisi kuoleman ongelmaa. Jeesuksen takaisintulo on kaikkein loogisin ja relevantein vastaus kysymykseen planeetallamme esiintyvästä kärsimyksestä ja kuolemasta.
Toivoa on olemassa: Jeesus on tulossa takaisin. Eräänä päivänä sairautta, katastrofeja ja kuolemaa ei enää ole. Eräänä päivänä Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan, joissa vanhurskaus asuu ikuisesti (ks. 2. Piet. 3:13). Aivan kuten Jumala suoritti luomistyönsä alussa puhumalla, samoin hän muuttaa meidät ”yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa” (1. Kor. 15:52).
Luciferin, langenneen enkelin, kapinan ja meidän esivanhempiemme lankeemuksen perintö pauhaa jylisevällä äänellä. Jumalan antaman järjen lahjan korottaminen Jumalan sanan yläpuolelle on katastrofaalista. Evoluutioteorian hyväksyminen merkitsee Raamatun arvovallan, Jeesuksen Kristuksen kautta saatavan pelastuksen, Jumalan uudesti luovan voiman, sapatin ja Jeesuksen toisen tulemisen hylkäämistä. Se on aivan liian korkea hinta maksettavaksi.
– Adventist Review / Mark A. Finley