Pyhä Henki

Uskollinen kumppani

Mitä sellaista Pyhä Henki voi tehdä, mikä auttaa meitä olemaan onnellisempia ja tehokkaampia ihmisiä?

Tyttäreni oli 11-vuotias, kun tsunami iski Intian valtamereen 26. joulukuuta 2004. Pian sen jälkeen aviomiestäni pyydettiin kuukaudeksi avustustyöhön Indone­siaan, maahan jota katastrofi runteli ankarimmin. Meillä oli ikävä häntä jo ennen kuin hän lähti. Hän antoi tyttärellemme lahjan muistuttamaan itsestään – nallen, jolle tyttäremme antoi nimeksi Sparky (”Säkenöivä”). Se oli huomaavainen lahja. Tyttäremme saattoi ottaa Sparkyn mukaansa kaikkialle ja käpertyä sen kanssa yöunille. Nalle lohduttaisi lasta, kunnes isä palaisi takaisin.

Tämä on yksinkertainen havaintoesimerkki siitä, mitä Jeesus on tehnyt meidän hyväksemme. Vähän ennen kuolemaansa Jeesus lupasi opetuslapsilleen lahjan. Hän tiesi, että he olisivat yksinäisiä. Loppujen lopuksi he olivat olleet jatkuvasti yhdessä Jeesuksen kanssa yli kolmen vuoden ajan. Kun Jeesus kertoi heille, että hänen täytyisi lähteä, hän lupasi lähettää heille Pyhän Hengen. Jeesus sanoi: ”Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä. ’En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne.’” (Joh. 14:16–18.)

Raamattu ei mainitse Pyhää Henkeä ensimmäistä kertaa tässä tekstissä. Itse asiassa Pyhä Henki oli läsnä jo tämän maailman luomisessa: ”Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä.” (1. Moos. 1:1, 2.)

Pyhä Henki oli läsnä myös silloin, kun Maria alkoi odottaa Jeesusta. Marialle puhunut enkeli sanoi hänelle: ”Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan. Siksi myös lapsi, joka syntyy, on pyhä, ja häntä kutsutaan Jumalan Pojaksi.” (Luuk. 1:35.)

Pyhä Henki oli läsnä myös silloin, kun Jeesus kastettiin. Kun hänet oli kastettu, ”hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja asettuvan hänen päälleen.” (Matt. 3:16.)

Pyhä Henki auttoi Jeesusta hänen maanpäällisen toimintansa aikana. Jeesus sanoi: ”Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta.” (Luuk. 4:18, 19.)

Pyhälle Hengelle on annettu erilaisia nimityksiä riippuen käytetystä raamatunkäännöksestä. Häntä on kutsuttu Puolustajaksi, Lohduttajaksi, Auttajaksi ja Neuvonantajaksi. Riippumatta siitä, kuinka hänen nimensä käännetään, Jeesus lähetti Pyhän Hengen meidän uskolliseksi kumppaniksemme. Pyhällä Hengellä on kolme erityistä tehtävää: osoittaa meille todeksi synti, lohduttaa meitä ja antaa meille tehtävä.

Pyhä Henki osoittaa todeksi synnin

Jeesus sanoi, että Pyhä Henki johtaisi meidät kaikkeen totuuteen. Millä tavalla hän tekee sen? Yksi tavoista on johdattaa meitä Jumalan sanan, Raamatun, kautta.

Don oli lukemassa Luukkaan evankeliumia eräänä aamuna, kun Pyhä Henki vakuutti hänet eräästä totuudesta. Don luki Jeesuksen kertomaa vertausta kahdesta miehestä, jotka menivät temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen veronkantaja. Fariseus rukoili: ”Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.” (Luuk. 18:11, 12.)

Silloin asia valkeni Donille: Tuohan olen minä, hän ajatteli. Minä olen luonteeltani tuomitseva kuten tuo fariseus. Minä tuomitsen naapurini, kun hän ei pidä nurmikkoaan siistinä. Minä tuomitsen työpaikalla ihmiset, jotka jättävät työpisteensä sotkuiseksi. Minä tuomitsen kadulla kerjäävän kodittoman miehen.

Donin kokemus merkitsi Pyhän Hengen työtä. Pyhä Henki johti Donia totuuteen – totuuteen hänestä itsestään Raamatun välityksellä.

Pyhä Henki osoitti synnin myös Carrielle, joka tuli eräänä päivänä kotiin kirkosta hyvin vihaisena ja loukkaantuneena, koska eräs seurakunnanjäsen oli arvostellut häntä. ”Pidin sitä naista vanhana eukkona!” Carrie kertoi. Kun hän sitten sinä iltana vietti hartaushetkeä perheensä kanssa, jokin naisen sanomassa puhutteli häntä, ja hän tiesi katkeruutensa olevan väärin. Niinpä Carrie alkoi rukoilla naisen puolesta, ja kun hän näki naisen kirkossa seuraavalla viikolla, kaikki katkeruus oli hävinnyt. Itse asiassa Carrie meni naisen luokse ja halasi tätä. Pyhä Henki oli käyttänyt perhehartautta ja rukoushetkeä osoittaakseen Carrielle, että hänen oli luovuttava katkerista tunteistaan.

Pyhä Henki lohduttaa

Kun pastori Alex astui sairaalassa Finnin huoneeseen, hän näki murtuneen miehen. Finn oli halvaantunut onnettomuudessa, ja myös hänen mielensä oli halvaantunut pelosta.

”Hän oli kauhuissaan”, pastori Alex kertoi myöhemmin. ”Hän ei pystynyt puhumaan. Ainoa, mitä hän saattoi tehdä, oli liikuttaa silmiään.”

Pastori Alex tiesi, että Finn tarvitsi Pyhää Henkeä – Lohduttajaa – rauhoittamaan it­seään. Pastori istuutui Finnin vuoteen vierelle, avasi Raamattunsa ja alkoi lukea Psalmia 91: ”Se, joka asuu Korkeimman suojassa ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin: ’Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan.’” (Jakeet 1, 2.)

”Se oli hämmästyttävää!” pastori Alex kertoi. ”Lukiessani Jumalan sanaa näin pelon vuotavan pois Finnin silmistä, ja hän rauhoittui.”

Olen nähnyt Pyhän Hengen lohduttavan monia ihmisiä: ihmisiä, jotka seisovat rakkaansa haudalla; ihmisiä, jotka ovat saaneet juuri kuulla sairastavansa parantumatonta tautia; ihmisiä, jotka ovat menettäneet työnsä; ihmisiä, joiden kapinoiva lapsi on karannut. Pyhä Henki lohduttaa meitä aina, kun tarvitsemme lohdutusta – Jumalan sanan ja rukouksen välityksellä.

Pyhä Henki antaa meille tehtävän

Kun annamme elämämme Jeesukselle, Pyhä Henki on valmiina antamaan meille uuden työn. Raamattu sanoo: ”Armolahjoja on monenlaisia, mutta Henki on sama. Myös palvelutehtäviä on monenlaisia, mutta Herra on sama. Jumalan voiman vaikutuksia on monenlaisia, mutta hän, joka meissä kaikissa kaiken vaikuttaa, on sama.” (1. Kor. 12:4–6.) Sitten, kun on lueteltu monia lahjoja, jakeessa 11 sanotaan: ”Kaiken tämän saa aikaan yksi ja sama Henki, joka jakaa kullekin omat lahjansa niin kuin tahtoo.”

Kun Alonso ja Isabel kääntyivät kristityiksi, he olivat innokkaita toimimaan Jumalan asialla, eikä tarvittu kauan kun he tajusivat, mitkä lahjat Pyhä Henki oli heille antanut. Alonso ymmärsi todella hyvin seurakunnan nuoria, ja ennen pitkää hän työskentelikin nuorisotilassa. Tämän seurauksena Alonson ja Isabelin kodissa alkoi viikoittain kokoontua nuorisoryhmä, johon nuoret kutsuivat ei-kristittyjä ystäviään.

Isabel puolestaan työskenteli mieluummin kahdenkeskisissä puitteissa. Hän huomasi pian, että hän toimi mielellään tervehtijänä seurakunnan tilaisuuksissa. Kun seurakunnanjäsenet tulivat kirkon ovesta sisään, he osasivat jo odottaa Isabelin hymyä ja ystävällisyyttä. Vierailijat tunsivat itsensä aina lämpimästi tervetulleeksi. Isabelista tuli myös nuorisoryhmän ”äitihahmo”, erityisesti sellaisille nuorille, joilla oli rankka kotitausta.

Jeesus rakastaa meitä niin paljon, että hän lupasi olla koskaan jättämättä tai hylkäämättä meitä. Niinpä hän antoi meille Pyhän Hengen uskolliseksi kumppaniksi.

Pyhä Henki osoittaa meille todeksi synnin – kuunnelkaamme siis päivittäin hänen ääntään.

Pyhä Henki lohduttaa meitä – kuunnelkaamme siis tuota lohdutusta lukiessamme Raamattua ja rukoillessamme.

Pyhä Henki antaa meille palvelutehtävän – löytäkäämme siis hengelliset lahjamme ja käyttäkäämme niitä toisten siunaukseksi aina kun mahdollista.

– Signs of the Times / Nancy Camwell