Iloitkaamme jo etukäteen ylösnousemusaamun voimasta ja kirkkaudesta!
Yksi kokemus kummittelee jokaisen ihmisen mielessä. Se häämöttää kaikkien edessä. Joidenkin kohdalla se tulee aikaisemmin, toisten kohdalla myöhemmin. Sen tulo on joka tapauksessa varma. Se on ollut osa ihmiskunnan historiaa aivan alusta lähtien. Ihmiset kohtaavat sen kaikkialla maailmassa. Se vaikuttaa jokaiseen. Miehet ja naiset, rikkaat ja köyhät, vanhat ja nuoret joutuvat vastakkain sen vakavien seurausten kanssa. Kukaan ei kykene välttämään sitä, koska kuolema on väistämätön.
Kuoleman synkät kasvot
Meidän kaikkien on kohdattava kuolema jossakin vaiheessa elämäämme. Kuolema on pelottava, koska se on niin lopullinen. Koemme elämän vaihtumisen päinvastaiseksi jonakin ehdottoman pysyvänä asiana, jota ei voi muuttaa. Kaikesta nykyaikaisesta lääketieteellisestä tiedosta ja tieteen edistysaskelista huolimatta olemme kykenemättömiä välttämään kuolemaa tai peruuttamaan sen. Kun se tapahtuu, asialle ei voi tehdä mitään. Tunnemme olevamme avuttomia, haavoittuvia ja epätoivoisen yksin.
Yksi kuoleman surullisista seurauksista on ero. Kuolemalla on äärimmäisen häiritsevä ja väkivaltainen vaikutus kaikkiin ihmissuhteisiin. Ehkä juuri sen vuoksi kuolema on pelottavin kokemus, joka ihmisten on kohdattava. Nuorten ihmisten mielestä kuolema saattaa näyttää kaukaiselta, mutta se vaanii kulman takana; emme yksinkertaisesti tiedä, milloin meidän on kohdattava elämämme loppu.
Heti rakkauden jälkeen kuoleman tuskallinen kokeminen on kaikkein voimakkain tunne. Ei ihme, että kuolema ja siihen liittyvät tuskan, surun ja menetyksen ilmenemismuodot ovat huomattava ja toistuva aihe kirjallisuudessa, elokuvissa ja musiikissa. Kuoleman todellisuus saa meidät puhkeamaan kyyneliin. Miksi näin on?
Tunnemme tällä tavalla, koska elämä lakkaa kuolemassa ja ihmisruumiimme muuttuu tunnottomaksi ja kylmäksi ja lopulta hajoaa. Me palaamme tomuun, juuri siihen aineeseen, jota Jumala käytti muovatessaan ensimmäisten ihmisten ruumiit (1. Moos. 2:7). Kuolema on eloton tila, josta kuningas Salomo kirjoitti innoitetut sanansa: Siellä ”ei ole tekoja, ei ajatuksia, ei tietoa, ei viisautta” (Saarn. 9:10).
Jumalan luonne ja kuolema
Kuolema on vailla kaikkea elämää merkitsevää ja määrittelevää. Itse asiassa kuolema on elämän tuho ja näin ollen kaikkien rakastavien ihmissuhteiden loppu. Se päättää elämän, jota me kaikki haluamme elää. Jumala loi ihmiset elämään ja nauttimaan elämästä yhdessä toistensa ja Luojansa kanssa. Kolmiyhteisen Jumalan kannalta, jolla on itsessään elämä ja yhteenkuuluvuus, kuolema on ”viimeinen vihollinen” (ks. 1. Kor. 15:26).
Kuolema ei kuulu Jumalan luomakunnan järjestelmään. Se on vastoin Jumalan todellista luonnetta. Jumalalle kuolema ei merkitse jumalallista periaatetta, jota hän käyttää antaakseen elämän kehittyä kokonaisten väestöryhmien tuhoutumisen myötä. Sellainen julma menettely ei sopisi yhteen hänen lempeän ja myötätuntoisen persoonallisuutensa kanssa vaan edustaisi törkeällä tavalla väärin hänen rakastavaa luonnettaan ja mielenlaatuaan.
Jumala tietää, että kuoleman kokeminen on pelottavaa. Hän ymmärtää kuoleman aiheuttaman murheen ja surun. Itse asiassa Jumala oli itse, omassa Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa, valmis kokemaan kuoleman tuskalliset vaikutukset eron hetkellä, jolloin Jeesus kuoli ristillä meidän syntiemme vuoksi. Siinä missä me synnyimme elämään, Jeesus syntyi kuolemaan meidän puolestamme. Ilman kuolemaansa ristillä Jeesus ei voisi olla pyhien kirjoitusten lupaama Messias (vrt. 1. Kor. 15:3), ja Raamattu olisi väärässä.
Vaikka Kristuksen vapaaehtoinen kuolema ristillä on ratkaisevan tärkeä ja keskeinen asia meidän pelastuksemme kannalta, hänen kuolemansa yksin ei riitä. Jotta Jeesus voittaisi kuoleman, hänet ”herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu” (jae 4). Kuolema voitettiin Kristuksen ylösnousemuksen suurenmoisuudessa ja kunniassa. Ilman Jeesuksen ylösnousemusta meidän pelastuksemme olisi epätäydellinen. ”– – ellei Kristusta ole herätetty, teidän uskonne on pohjaa vailla”, apostoli Paavali kirjoitti, ja me olisimme yhä syntiemme vallassa. ”Ja silloin nekin, jotka ovat nukkuneet pois Kristukseen uskoen, ovat joutuneet perikatoon.” (Jakeet 17, 18.)
Kello tikittää
Kristuksen ylösnousemus merkitsee kuoleman ja kaikkien sen kielteisten seurausten kumoamista. Jos kuolema on pelottavin inhimillinen kokemus, ylösnousemus on oleva meidän riemullisin kokemuksemme. Jumalallinen ylösnousemus yhdistää uudelleen sen, minkä kuolema on erottanut. Kuolema keskeyttää meidän ihmissuhteemme, mutta Kristuksen ylösnousemus palauttaa yhteenkuuluvuuden ennalleen. Kuolema lopettaa elämän ja tuo epätoivoa, mutta ylösnousemus luo uutta elämää ja antaa toivon takaisin.
Koska kuolema merkitsee meidän ruumiillisen olemassaolomme loppua, Jumalan takaama ylösnousemus tarkoittaa uutta ruumista, joka annetaan meille Jeesuksen palatessa takaisin voimassa ja kirkkaudessa (vrt. jakeet 42, 44; 1. Tess. 4:14–18). Kristuksen ylösnousemuksessa Jumala saavutti voiton kuolemasta, viimeisestä vihollisesta. ”Kuolema on nielty ja voitto saatu.” (1. Kor. 15:54.) Jumalan rakkauden määräysvalta on ylösnousemuksessa paljon suurempi kuin kuoleman voima.
Ylösnousemuksen voidaan sanoa olevan jumalallisen rakkauden kruunaus. Jumala, joka on rakkaus (1. Joh. 4:8, 16), on myös kuolematon (1. Tim. 6:16). Hän elää ikuisesti. Hän ei kuole koskaan. Näin ollen hänen ylösnousemusrakkautensa merkitsee loppumatonta perintöä, joka on kuolemaa pysyvämpi: se tuo ikuisen elämän.
Synti ei pysty turmelemaan ikuista elämää, eivätkä synnin kuolettavat seuraukset keskeytä sitä. Se on elämää ilman kyyneleitä ja surua ja tuskaa (vrt. Ilm. 21:4). Ylösnousemuselämä on oleva täynnä riemukasta iloa siitä, mitä Jumala on tehnyt meidän hyväksemme, ja mitä ainoastaan hän saattoi tehdä. Ylösnousseet ilmaisevat suurta kiitollisuutta Jeesukselle Kristukselle, Vapahtajalleen. He hämmästelevät sitä, että Jeesus ei jäänyt kuolleeksi vaan nousi haudasta kolmantena päivänä. He ylistävät Jumalaa siitä, että jokaisella Jeesukseen Kristukseen uskovalla on ikuinen elämä. Ylösnousemus on yhtä upea ja kaunis kuin Jumala itse.
– Adventist World / Frank M. Hasel