Pelastuksen valo, jonka Jeesus antaa
Kertomus saksalaisesta munkista, joka naulaa teesejä kirkonoveen lokakuun 31. päivänä 1517, on kertomus suuresta teologisesta väittelystä, joka antoi meille protestanttisen uskonpuhdistuksen. Paavalin Kirje roomalaisille on tähän ”syypää”.
Sellaiset raamatunkohdat Room. 1:17 ja 5:1, 2 olivat keskeisiä Martti Lutherin teologisessa ajattelussa ja äärimmäisen tärkeitä hänen teologiselle argumentoinnilleen. Esipuheessaan Roomalaiskirjeen selitykseen Luther korostaa tarvetta ymmärtää joitakin sellaisia avaintermejä kuin vanhurskaus, usko, rauha, armo, toivo ja kirkkaus, ennen kuin kirjettä ruvetaan tutkimaan.1
Näitä avainsanoja, jotka kaikki esiintyvät edellä mainituissa raamatunkohdissa, tarvitaan silloin, kun halutaan kuvailla pelastuskokemus alusta loppuun.
Roomalaiskirjeen 5. luvun mukaan Jumala voi tehdä meistä toisenlaisia ihmisiä: ”Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa. Kristus on avannut meille pääsyn tähän armoon, jossa nyt lujasti pysymme. Me riemuitsemme siitä toivosta, että pääsemme Jumalan kirkkauteen.” (Room. 5:1, 2.)
Lutherin tehtävänä oli saattaa ihmeellinen valo loistamaan koko maailman ylle, ja tuossa valossa oli kysymys siitä, kuinka syntiset voivat päästä osalliseksi armosta: ei ympärileikkauksella; ei omilla ansiokkailla teoilla; vaan ainoastaan uskosta Jeesukseen Kristukseen.
Jumalan armon ymmärtäminen
Miksi Jeesus Kristus on keskipisteenä? Koska hän saa aikaan kaiken muutoksen: me saamme ”hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut [meidät] vapaiksi” (Room. 3:24).
Vanhurskaus on oikeusopillinen termi. Vanhurskauttaminen on tuomituksi joutumisen vastakohta. Evankeliumin sanoma on se, että vaikka synti tuomitsee meidät, Kristuksen uhrin hyväksyminen uskon kautta vapauttaa meidät. Viimeinen tuomio sisältää vain kaksi mahdollisuutta: vanhurskauttamisen tai tuomitsemisen. Ilman Kristusta kaikki joutuvat tuomituiksi; mutta jokainen, joka on Kristuksessa, vanhurskautetaan. Heille ei ole enää mitään tuomiota; heillä on rauha Jumalan kanssa (Room. 5:1; 8:1). Näin me ymmärrämme Raamattua, joka selittää itsensä ja jonka selitys on itsessään riittävä. Jumala on huolehtinut siitä, että käsitämme hänen sanansa perusteella kaiken pelastukseemme liittyvän, mukaan lukien sellaiset avaintermit kuin:
- Sovitusuhri – pyhäkön jumalanpalvelusmenoihin liittyvä termi; uhri, jonka Jumala antoi täyttääkseen oikeuden vaatimuksen: Jumala antaa Poikansa ”sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi. Näin Jumala on osoittanut vanhurskautensa. Pitkämielisyydessään hän jätti menneen ajan synnit rankaisematta[.]” (Room. 3:25.)
- Lunastus – liiketaloudellinen termi; hinta, jonka Jumala maksoi meidän vapautuksestamme: me saamme ”hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut [meidät] vapaiksi” (Room. 3:24; katso myös Kol. 1:14).
- Vanhurskautus – oikeusopillinen termi; Jumalan lakiopillinen puolustusteko, joka julistaa meidät syyttömiksi (Room. 3:24).
- Sovitus – perhe-elämään liittyvä termi; Jumalan hyväksynnän perusteella meidät saatetaan uudelleen yhteyteen hänen kanssaan: Jumala on ”Kristuksen välityksellä – – tehnyt meidän kanssamme sovinnon – –.” (2. Kor. 5:18.)
Kun ymmärrämme, miten Jumala käyttää näitä raamatullisia termejä, mielemme täyttyy ylenpalttisesta kiitollisuudesta: voimme kiittää Jumalaa hänen uhristaan; siitä hinnasta, jonka hän maksoi vapauttaakseen meidät; siitä, että hän julistaa meidät syyttömiksi, vaikka tiedämme, että emme ole syyttömiä; sekä hänen ennalleen saattavasta hyväksynnästään.
Kun isä hyväksyy kadoksissa olleen poikansa Jeesuksen tuhlaajapoikavertauksessa, kuulemme siinä Vapahtajan kertomuksen omasta pelastuksestamme.
Lutherin 95 teesiä
Luther ei ollut ainoa, joka oli kiinnostunut teeseissä käsitellyistä aiheista, mutta hän osasi mestarillisesti tulkita aikansa tutkijoiden parissa vallinneita läpitunkevia tuntemuksia. Toiset olivat yrittäneet saada aikaan muutoksia,2 usein kirkolliskokousten avulla, mutta myös yksilöllisten ja yhteisten ponnistelujen turvin.3 Lutherin teesit tekivät voimakkaan vaikutuksen myöhäisen keskiajan yhteiskuntaan siitä syystä, että ne ilmensivät monen sen ajan saksalaisen mielipiteitä.
Uskonnolliset vaikuttimet antoivat merkittävän sysäyksen Lutherin sisäiselle matkalle ja julkiselle toiminnalle; augustinolaismunkki oli kokenut riipaisevaa ahdistusta pyrkiessään varmistumaan pelastuksestaan. Yhtäkkiä Paavalin varma vakuutus ”Vanhurskas on elävä uskosta” (Room. 1:17 RK 2012/VKR) vapautti Lutherin syvästä kriisistä ja hän ymmärsi, että armollinen Jumala vanhurskauttaa meidät uskon kautta. Tämän periaatteen valossa koko Raamattu sai uuden merkityksen. Kaikki ihmiset – anekauppiaat, aneiden ostajat, saarnaajat (itse asiassa nimenomaan saarnaajat) – kiinnostuivat siitä, ”miten” pelastutaan. Luther osasi ikään kuin ”raapia siitä mistä kutitti”. Siksi hänen kirjoituksensa levisivät.
Vuodesta 1514 alkaen Luther saarnasi anekauppaa vastaan selittäen, kuinka se halvensi armoa sen sijaan, että olisi johtanut ihmiset aitoon katumukseen. Vuonna 1517 hänen seurakuntalaisensa kävivät ostamassa aneita Tetzeliltä uskoen, että heidän ei tarvinnut katua ja muuttaa elämäänsä saadakseen syntien anteeksiannon. Luther paneutui yhä syvällisemmin aiheen tutkimiseen ja etsi asiantuntija-apua. Hän saarnasi aiheesta useita kertoja vuonna 1517 selittäen, että aito katumus oli parempi keino kuin aneiden ostaminen. Hän jopa opetti, että aneiden ostaminen edellytti aitoa katumusta ja syntien tunnustamista, sillä muutoin se olisi hyödytöntä.
Vuoden 1517 huhtikuun ja lokakuun välisenä aikana Luther lopetti saarnojen pitämisen tästä aiheesta, ehkä siksi, että hän valmistautui kirjoittamaan teesinsä.
Miksi lokakuun 31. päivä?
Marraskuun 1. päivänä monet Wittenbergin kirkon pyhäinjäännöksistä, jotka Saksin vaaliruhtinas Fredrik III Viisas oli koonnut, myytäisiin paikallaolijoille. Ihmisille, jotka tulisivat kirkkoon marraskuun 1. päivänä, ”pyhäinpäivänä”, oli luvattu aneita, joita kirkko tarjosi ”keinona vähentää sen rangaistuksen määrää, joka yksilön täytyisi kärsiä syntiensä vuoksi”,4 tai jopa eräänlaisena vaihtokauppana.5 Lokakuun 31. päivä oli sen päivän aatto, jolloin kirkko olisi täynnä juhlille osallistuvia ihmisiä, jotka näkisivät ja hankkisivat pyhäinjäännöksiä ja pääsisivät vastineeksi synneistään.
Luther kiinnitti teesit kirkonoveen suuren epäilyksen ja ahdistuksen vallassa. Muutama ystävä rohkaisi häntä. Teesit olivat latinaksi, ei saksaksi, kirjoitettuja akateemisia väittämiä. Lutherin tarkoituksena oli, että niistä keskusteltaisiin Wittenbergin yliopistossa, jonka opettajakuntaan hän kuului. Alun perin hänellä ei ollut muuta mielessään. Asiakirja alkoi seuraavasti: ”Rakkaudesta totuuteen ja halusta tuoda se julkisuuteen väitellään seuraavista lauseista Wittenbergissä kunnianarvoisan isän Martti Lutherin, vapaiden tieteiden ja pyhän jumaluusopin maisterin sekä viimeksi mainitun aineen vakinaisen opettajan johdolla. Hän pyytää sen vuoksi, että ne, jotka eivät suullisesti ja persoonallisesti läsnä ollen voi keskustella meidän kanssamme, tahtoisivat tehdä sen poissa ollen kirjallisesti.” Luther päätti johdantonsa seuraavasti: ”Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä, Amen.”6
Sitten esitettiin 95 teesiä. Kun asiakirja oli painettu latinaksi, kiinnitetty yliopiston ilmoitustaululle ja lähetetty viranomaisille, ihmiset alkoivat kopioida Lutherin teesejä ja jakaa niitä.
Teesien aiheet
Teesit käsittelevät ensin anteeksiannon raamatullista perustaa. Tarkastellessaan aneiden arvoa teesit etsivät perusteita, joilla ihmisille annetaan synnit anteeksi. Mitä Raamattu sanoo siitä?
Toiseksi teesit keskittyvät aneisiin ja valtaan jakaa niitä. Ne keskittyvät myös siihen, onko mahdollista tehdä ystävänpalveluksia niille, jotka ovat jo kuolleet, sekä sellaisten keinojen tehokkuuteen. Se, että Jumala suo täyden vapauden ja anteeksiannon aidosti katuvalle kristitylle, tekee aneiden pitämisestä Jumalan lahjana rienausta.
Kolmanneksi Luther käsittelee aneiden suhdetta kristilliseen etiikkaan tarkastelemalla mahdollisia väärinkäytöksiä, joihin uskonnolliset johtajat näyttivät syyllistyneen.
Varsinkin kaksi 95 teesistä, numerot 1 ja 62, ilmaisevat Lutherin ajattelua. Molemmat ovat lyhyitä toteamuksia. Ensimmäisessä teesissä Luther kirjoittaa: ”Kun Herramme ja Mestarimme Jeesus Kristus sanoo: Tehkää parannus, niin hän tahtoo, että uskovaisen koko elämä on oleva parannusta.”7
Luther siteeraa Vulgataa eli latinankielistä raamatunkäännöstä. Hän väittää, että aito katumus, jota Kristus edellyttää syntien anteeksiannon kokemiseksi, on sisäinen, hengellinen teko eikä ulkoinen, sakramentaalinen tunnustus. Aneet johtivat kristityt välttelemään aitoa katumusta ja synnintuskaa, sillä he uskoivat, että ostetut aneet voisivat korvata aidon katumuksen. Aneet saivat kristityt luopumaan köyhien auttamisesta ja muusta armollisesta toiminnasta, koska he uskoivat aneilla olevan enemmän hengellistä arvoa.
Lutherin omat kamppailut katumusharjoitusten parissa auttoivat häntä ymmärtämään selvästi kuulijoidensa levottomuutta ja huolenaiheita. Hän oli omassa elämässään taistellut ankarasti pystyäkseen erottamaan synnintunnon ja vilpittömän katumuksen toisistaan. Synnintunto johtui silkasta helvetin tulen pelosta. Seuraavina piinallisina vuosina, jolloin uskosta oli tullut pelkkää kauppatavaraa, joka liitettiin vanhurskauden ostamiseen ja kiirastuliajan lyhentämiseen, Luther huomasi, että evankeliumi on uudistavaa, virkistävää, vapauttavaa ja vertaansa vailla olevaa. Teesissään numero 62 hän julistaa: ”Kirkon todellinen aarre on Jumalan kunnian ja armon kaikkein pyhin evankeliumi.”8
Luther siteeraa Jeesusta, joka aloittaa toimintansa sanomalla: ”Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle!” (Matt. 4:17). Aidossa kristillisyydessä ratkaisu synnin ongelmaan tarkoittaa katumusta. Sen sijaan keskiajalla siihen liitettiin muita elementtejä: hengellistä ponnistelua, aineellisia korvikkeita ja rahallisia uhrauksia. Tapahtui myös järjestelmän väärinkäytöksiä, joiden Luther koki vaikuttavan pappien työhön. Jotkut ihmiset lakkasivat tunnustamasta syntejään, koska he ajattelivat virheellisesti, että aneet olivat ratkaisseet heidän ongelmansa.
Kristillinen elämä edellyttää meiltä väärän, synnin tekemiseen johtavan suunnan muuttamista, takaisin Jumalan luo palaamista ja sen totuuden vastaanottamista, että hän hyväksyy meidät ja palauttaa meidät ennalleen. On mahdotonta ostaa pääsyä Kristuksen hengelliseen valtakuntaan. On mahdotonta ajatella, että meillä ei ole mitään kaduttavaa aiemmassa elämässämme. Jeesus sanoo, että hänen valtakuntaansa pääsyn edellytyksenä on katuminen – menneisyytemme katuminen – mikä itsessään on lahja Jumalalta, kuten myös hänen anteeksiantonsa (Ap. t. 5:31).
Toinen silmäänpistävä kohta teesissä 62 on se, että kirkolla on aarre. Luther puhuu ansioteologiasta, ansioiden aarrearkusta, jota yritetään tarjota maksuksi pelastuksesta. Hän kirjoittaa: ”Älkää unohtako, että kirkon suurin aarre on pyhä kunnian ja armon evankeliumi.” Kirkon aarre on evankeliumi, toisin sanoen, hyvä uutinen Jeesuksesta Kristuksesta. Ei ole olemassa muuta aarretta kuin Kristus ja hyvä uutinen hänen armostaan, mikä merkitsee hänen meille tarjoamaansa ansaitsematonta suosiota, jotta pääsisimme eroon tuhoisasta asemastamme ja tilastamme. Kristus tarjoaa meille anteeksiantonsa varmuutta, rauhaa ja ikuisen kunnian toivoa. Vertauksessa kätketystä aarteesta mies, joka löytää aarteen, myy kaiken ja ostaa pellon, jonne aarre on haudattu. Evankeliumin aarre on arvokkaampi kuin mikään muu maailmassa.
Lutherin teesit ja me
Ovatko Lutherin teesit vuodelta 1517 merkityksellisiä meille, 500 vuotta myöhemmin? Voimmeko oppia niistä joitakin seikkoja pelastukseen liittyen? Kyllä voimme: Lutherin teesit selittävät, miten kristityt voivat saada anteeksiannon, vanhurskauden ja pelastuksen uskon kautta Jeesukseen. Sen lisäksi ne johtavat meidät ymmärtämään paremmin Raamatun Jumalaa.
Seuraavaksi Lutherin pohdiskelut osoittavat omakohtaisen Raamatun tutkimisen tärkeyden. Kun tutkimme Raamattua sen omilla ehdoilla, pääsemme tutustumaan ainoaan Jumalaan, joka rakastavana tarjoaa anteeksiantoa ja ikuista elämää Kristuksen välityksellä. Kun kohtaamme hänet Raamatun välityksellä, kaikki väärien opettajien pystyttämät esteet sekä Jumalan ja meidän, hänen epäitsekkään ja kaiken uhraavan rakkautensa lasten, välillämme olevat kieroutuneet opinkohdat häviävät. Kun kuulemme Jumalan sanan kertovan, kuinka hän suhtautuu meihin, opimme kunnioittamaan ja arvostamaan itseämme ja toinen toistamme samalla tavalla kuin Jumala kunnioittaa ja arvostaa meitä.
Lutherin elämäntehtävä jatkuu paljon hänen omaa aikaansa pidemmälle. Hänen työnsä sai aikaan sen, että Raamattu tuli kaikkien ulottuville; uskonnonvapaudesta tuli tärkeä aihe; ja monet syrjintää aiheuttavat yhteiskunnalliset käytännöt lakkautettiin. Silti vieläkin on aivan liian paljon ihmisiä, jotka eivät tiedä, että ”meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa” (Room. 5:1).9 On vielä monia, joita tämän Lutherille ja muille uskonpuhdistajille niin tärkeän, perusluonteisen raamatunkohdan pitäisi innoittaa. Me, jotka olemme kuulleet tämän sanoman, jaamme saman velvollisuuden kuin Luther levittää evankeliumin valoa niin, että miehet ja naiset kaikkialla voisivat nauttia Jumalan antamasta rauhasta, joka ylittää kaiken inhimillisen ymmärryksen. Sellaisen työn etuoikeus merkitsee, että me olemme velkaa keskiajan sanansaattajalle, jota Jumala käytti tuomaan meille totuuden omasta sovituksestamme.
– Adventist Review / Silvia Scholtus de Roscher
1”Vorrede auf die Epistel St. Pauls an die Römer,“ teoksessa Martin Luther, Die gantze Heilige Schrifft Deudsch 1545 aufs new zurericht (toim. Hans Volz ja Heinz Blanke; München: Roger & Bernhard, 1972), osa 2, s. 2254–2268. Katso tämä kommentaari.
2Tapahtumiin, jotka johtivat Lutherin läpimurtoon, sisältyivät ekumeenisten kirkolliskokousten päätöksien noudattaminen paavista riippumatta tai jopa häntä vastaan (konsiliarismi), sellaiset poliittiset tekijät kuin paavien ja keisarien väliset selkkaukset, sekä muut, Saksan sisäpolitiikasta johtuvat syyt: moraalinen turmeltuneisuus papiston, etenkin piispojen, parissa, aatelissäädyn yksinoikeudet, suvereenin vallan heikkous valtakunnassa, joka oli pirstoutunut lukemattomaan määrän ruhtinaskuntia ja kaupunkeja, sekä Roomaa kohtaan tunnettu kauna.
3Mieti John Hussia, Hieronymusta, John Wycliffeä, Girolamo Savonarolaa, valdolaisia, kataareja, Franciscus Assisilaista ja muita.
4Edward Peters, A Modern Guide to Indulgences: Rediscovering This Often Misinterpreted Teaching (Mundelein, Ill.: Hillenbrand Books, 2008), s. 13. Katso myös tämä katolinen lähde.
5Martti Luther, ”Disputación acerca de la determinación del valor de las Indulgencias: Las 95 tesis,” Espanjaksi kääntänyt Rodolfo Olivera Obermüller, Chile, 2011. Tässä osoitteessa. Verkkovierailu 2. elokuuta 2017.
6Martti Luther, Valitut teokset I, (toim. Lennart Pinomaa, WSOY 1958), s. 453.
7Sama, s. 453.
8Sama, s. 457.
9Myös se armo, että voimme uskoa Jumalan rakkauteen, on ilmainen lahja (Room. 12:3; Ef. 2:8).