Miksi Jumala on niin väärinymmärretty?

Millainen Jumala on mielestäsi luonteeltaan? Paholainen on alusta asti kyseenalaistanut Jumalan luonteen ja vaikuttimet.

Jo Eedenin paratiisissa käärme aloitti lauseensa: ”Onko Jumala todella sanonut – –?” (1. Moos. 3:1.) Paholainen on valehtelija ja valheen isä. Myös evoluutioteoria on petosten taidonnäyte, jossa väärennös korvaa Luojan. Uskotko sinä Raamatun sanoihin: ”Jumala on rakkaus” (1. Joh. 4:8)?

Yksi ihmiskunnan histo­rian suurimmista murhenäytelmistä liittyy siihen, kuinka harva ihminen ymmärtää Jumalaa. Yksilöt todella useimmiten ymmärtävät Jumalan väärin ja lausuvat hänen nimensä turhaan. Luonnonkatastrofeja nimitetään yleisesti ”Jumalan teoiksi”. Vastoinkäymiset laitetaan hänen syykseen. Jokapäiväisessä keskustelussa on muodostunut tavaksi lausua turhaan Jumalan nimi. Ihmiset puhuvat Jumalasta pahaa joka käänteessä.

Kovin monet jopa kristillisissä seurakunnissa, kristillisissä saarnoissa ja raamatuntulkinnassa ymmärtävät Jumalan väärin. Valitseeko Jumala todella vain ennalta valitut pelastukseen ja heittää toiset pois luotaan? Salliiko Jumala joidenkin syntyä kadotettuina ja pysyä kadotettuina? Antaako Jumala vastustamatonta armoa vain valituille mutta hylkää muut?

Tämä artikkeli pyrkii selvittämään, miksi Jumala on niin väärinymmärretty, ja artikkelin lähtökohta keskittyy siihen raamatulliseen maailmankatsomukseen, joka vahvistaa Jumalan olevan väärinymmärretty aina siitä lähtien, kun Paholainen kyseenalaisti Jumalan luonteen ja johti Jumalan ja kaiken hänen edustamansa vastaista kapinaa taivaassa (Ilm. 12:7–10). Tämä kosminen taistelu on perustana Paholaisen hyökkäykselle Jumalan luonnetta ja vaikuttimia vastaan. Aina siitä lähtien, kun Paholainen petti Aadamin ja Eevan, hän on jatkanut taistelua Jumalaa vastaan maan päällä. Keskitymme raamatulliseen tietoon, joka kuvaa tapahtumia ihmiskunnan historian taustalla, jotta oppisimme ymmärtämään oikein Jumalaa ja Paholaisen petollista käyttäytymistä.

Kosminen taistelu

Jumalan ja Paholaisen väliseen kosmiseen taisteluun perustuva maailmankatsomus on yksi keskeinen Raamatun teema. Jesajan kirjan 14. luku ja Hesekielin kirjan 28. luku tarjoavat lyhyen katsauksen tästä taistelusta ja siitä, kuinka Paholainen jatkaa pyrkimyksiään mustamaalata Jumalaa. Useimmat tutkijat tulkitsevat näiden lukujen kertovan paikallisista hallitsijoista, Babylonin kuninkaasta ja Tyroksen ruhtinaasta. He eivät näe näihin lukuihin sisältyviä viittauksia kosmiseen taisteluun. Tällaisiin raamatuntutkijoihin kuuluvat Martin Luther ja Jean Calvin, mikä käy ilmi heidän kommenteistaan Jesajan kirjan 14. lukuun. John Oswalt huomauttaa, että suuret uskonpuhdistuksen selittäjät olivat yksimielisiä väittäessään, että nämä luvut eivät viittaa Paholaiseen.

Useat suuret ajattelijat kirkkohistoriassa ovat kuitenkin ymmärtäneet mainittujen lukujen syvällisemmän merkityksen. Näihin kuuluvat Origenes (185–254), Pietari Lombardialainen (1100–1160), Tuomas Akvinolainen (1225–1274) ja John Wycliffe (n. 1328–1384). Jotkut teologit, esimerkiksi Hieronymus (340–420) ja Augustinus (354–430), näkivät Jesajan kirjan 14. luvun laajempana maailmankatsomuksena. Suurin osa kirkkoisistä aina Augustinuksesta Gregorius Suureen (n. 540–604) uskoi Jesajan kirjan 14. luvun viittaavan Paholaiseen.

Jotkut aikalaistutkijat ymmärtävät myös Jesajan kirjan 14. luvun ja Hesekielin kirjan 28. luvun syvällisemmän merkityksen. Esimerkiksi Gregory Boyd ja William Dembski uskovat mainittujen lukujen viittaavan Paholaiseen. Boyd uskoo aivan oikein, että ”kosminen sodankäynti muodostaa yhden keskeisistä langoista, joilla punotaan yhteen koko raamatullisen kerronnan kudelma.”

Jesajan kirjan 14. luku ja Hesekielin kirjan 28. luku sisältävät tietoja, jotka nousevat paikallisen soveltamisen yläpuolelle. Esimerkiksi paikallinen Babylonian kuningas ei ollut koskaan ollut taivaassa (Jes. 14:12), eikä paikallinen Tyroksen ruhtinas ollut asunut Eedenissä tai esiintynyt suojelevana kerubina taivaallisen valtaistuimen luona (Hes. 28:13, 14). Molemmissa tekstikatkelmissa kuninkaat karkotettiin taivaasta ylpeyden vuoksi (Jes. 14:12, 15; Hes. 28:16, 17). Tyroksen ruhtinaan sanotaan olleen täydellinen siihen saakka, kunnes hänessä havaittiin synti (Hes. 28:15), mitä ei voida sanoa yhdestäkään ihmisestä syntiinlankeemuksen jälkeen (Room. 5:16–18).

Se tosiasia, että Lucifer (Paholainen) oli suojeleva kerubi Jumalan valtaistuimen luona, osoittaa, kuinka etuoikeutetun aseman Jumala oli hänelle antanut. Tietäessään Luciferin tulevan lankeemuksen Jumala ilmeisesti antoi hänelle kaikki mahdollisuudet olla kiitollinen. Näin Jumala myös osoitti Paholaisen kapinan kohtuuttomaksi. Se, että Lucifer luotiin täydelliseksi ja hänestä silti tuli ylpeä, osoittaa, ettei Jumala luonut pahaa. Lucifer teki tämän valinnan. Hän lankesi, koska hänen näkemyksensä Jumalasta oli vääristynyt; se oli hänen oman mielikuvituksena tuotetta. Luciferista tuli kaikkien Jumalaa koskevien vääristymien lähde. Kristus nimitti häntä ”valheen isäksi” (Joh. 8:44).

Jesajan kirjan 14. luvussa Paholainen sanoo: ”Minä tahdon nousta taivaisiin! Minä pystytän valtaistuimeni Jumalan tähtiä korkeammalle, minä tahdon istua jumalten vuorella kaukana pohjoisessa, minä nousen pilviä ylemmäksi, olen korottava itseni Korkeimman vertaiseksi.” (Jakeet 13, 14.) Paholainen halusi selvästi kaapata Jumalan paikan. Kreikan kielen Paholaista tarkoittava sana diabolos merkitsee ”syyttäjää, joka esittää syytöksiä vihamielisessä tarkoituksessa”, ja kreikan Saatanaa tarkoittava sana Satanas merkitsee ”vastustajaa” tai ”panettelijaa” (Jumalasta juoruja esittävää). Ylpeys johti hänet liian suuriin käsityksiin itsestään, mikä puolestaan vähensi hänen arvostustaan Jumalaa kohtaan.

Paholaisen strategia

Raamattu kertoo, kuinka Paholainen voitti enkeleitä puolelleen (Ilm. 12:4; Juud. 1:6). Hän teki sen vääristelemällä totuutta Jumalasta. Kuinka me tiedämme sen, ja kuinka hän teki sen? Kuinka Paholainen pystyi horjuttamaan käsitystä Jumalan hyvyydestä, kun enkelit eivät olleet tunteneet muuta kuin tämän hyvyyden? Vihjailiko Paholainen, että Jumala esti enkeleitä hyödyntämästä kaikkia mahdol­lisuuk­siaan? Oliko tämä hänen menettelytapansa?

Vastataksemme näihin kysymyksiin meidän on muistettava, kuinka Paholainen myöhemmin kiusasi Eevaa Eedenissä. Raamatun perusteella tiedämme, että Paholainen oli ”Eedenissä, Jumalan puutarhassa” (Hes. 28:13); että hän oli ”muinaisaikojen käärme, jota kutsutaan Paholaiseksi ja Saatanaksi, tuo koko ­ihmiskunnan eksyttäjä” (Ilm. 12:9). Tiedämme, että Paholainen käytti käärmettä välikappaleena saattaakseen Eevan kiusaukseen.

Seurataanpa Paholaisen menettelyä Eedenissä. Käärme kysyi Eevalta: ”Onko Jumala todella sanonut: ’Te ette saa syödä mistään puutarhan puusta’?” (1. Moos. 3:1; kursiivi lisätty.) Tämä on yllättävä kysymys. ”Tarkoitatko, että te ette saa syödä lainkaan hedelmiä?” Paholainen tahtoi siis sanoa: ”Miksi hän loi hedelmät, jos te ette kerran saa syödä niitä?” Paholainen tiesi kysymyksensä vaativan vastausta. Menetelmä osoittautui toimivaksi. Eevan vastaus kuului: ”Me saamme syödä kaikista puista, vain yksi on kielletty. Sen puun hedelmiä me emme saa syödä emmekä saa edes koskea niihin tai me kuolemme.” (Ks. jae 3.)

Jumala todella sanoi, että jos syöt kiellettyä hedelmää, ”olet kuoleman oma” (1. Moos. 2:17). Paholainen vastusti Jumalan sanoja toteamalla: ”Ei, ette te kuole.”   (1. Moos. 3:4.) Paholaisen on täytynyt sanoa tämä sellaisella tavalla, että Eeva ei tajunnut hänen asettavan Jumalan kyseenalaiseksi, sillä me tiedämme, että Eeva ei kyseenalaistanut käärmeen sanoja. Pikemminkin hän kohtasi vastakkaisia väitteitä ja pohti tätä ongelmaa. Hänen Luojansa Kristus (Kol. 1:15, 16; Hepr. 1:1, 2) oli antanut hänelle elämän, aviomiehen, puutarhan upeine hedelmäpuineen, kukkineen ja vielä paljon enemmän, vapauden kommunikoida Jumalan kanssa. Paholainen ei ollut antanut hänelle mitään paitsi Luojaa koskevan vastakkaisen väitteen. Miksi Eeva ei luottanut kaiken antajaan? Ja miksi hän luotti sellaiseen, joka ei antanut hänelle mitään?

Käärme sanoi: ”Jumala tietää, että niin pian kuin te syötte siitä, teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia – –.” (1. Moos. 3:5.) Huumaavaa puhetta! Eeva nielaisi syötin: ”Nainen näki nyt, että puun hedelmät olivat hyviä syödä ja että se oli kaunis katsella ja houkutteleva, koska se antoi ymmärrystä. Hän otti siitä hedelmän ja söi – –.” (Jae 6.) Miten hän tiesi saavansa ymmärrystä hedelmää syömällä? Koska hän näki käärmeen puhuvan. Jos hedelmä antoi käärmeelle taidon puhua ihmisten kieltä, silloin Eeva voisi ihmisenä tulla Jumalaksi.

”Näkeminen on uskomista”, Eeva erehtyi ajattelemaan. Hän kuvitteli omaavansa empiiristä todistusaineistoa siitä, että käärme oli luotettavampi kuin Jumala. Eevan syöksykierre alkoi Jumalan sanojen epäilemisellä, ja tämä epäileminen johti tottelemattomuuteen. Hänen olisi pitänyt uskoa Jumalan sanoihin, koska usko Jumalaan antaa ihmiselle voiman voittaa Paholaisen petokset. Enkelien saaminen kapinoimaan täydellisessä taivaassa ja ihmisten saaminen kapinoimaan täydellisessä maailmassa vaati Jumalaan liittyvän totuuden vääristelyä. Paholainen onnistui sekä taivaassa että maan päällä. Hän pyrki molemmissa paikoissa tuhoamaan luottamuksen Jumalaan, ja koska se toimi niin hyvin taivaassa, hän käytti samaa menettelytapaa maan päällä.

Mitä kristityt kohtaavat nykyisin

Tuntuu loogiselta olettaa, että Paholainen on käyttänyt samaa menettelytapaa kaikkiin ihmisiin alusta asti. Saarnoja kuuntelevat ovat aivan yhtä alttiita kuin Eeva, mikäli he keskittyvät periaatteeseen ”näkeminen on uskomista” sen sijaan, että ajattelisivat uskomisen Jumalan sanaan merkitsevän Paholaisen väärennösten havaitsemista. Toisin sanoen Jumalan kirjoitetun sanan epäileminen meidän aikanamme ei eroa millään tavalla Jumalan puhutun sanan epäilemisestä Eedenissä. Paholaisen ensimmäiset sanat maan päällä nimenomaan kyseenalaistivat Jumalan sanat. Näin hän on toiminut aina siitä lähtien. Hän saa jopa kristityt epäilemään Jumalaa.

Esimerkiksi 1. Mooseksen kirja kertoo, että Jumala loi maail­man ja kaiken siinä olevan kuudessa päivässä. Heprealaiskirjeen kirjoittaja vahvistaa luomiskertomuksen: ”Uskon avulla me ymmärrämme, että maailmat on luotu Jumalan sanalla: näkyvä on syntynyt näkymättömästä.” (Hepr. 11:3.) Kun Raamattu sanoo asian näin selvästi, kuinka on mahdollista, että suurin osa kristityistä hyväksyy evoluutioteorian, ja jotkut heistä esittävät, että Jumala käytti evoluutiota uusien elämänmuotojen luomiseen?

Vastaus on ilmeinen. Evoluutio, olipa kysymys teistisestä evoluutiosta tai ei, on edelleen vihollisen petosten taidonnäyte. Miksi? Siksi, että teistisessä evoluu­tiossa Jumala olisi valinnut käyttää miljardeja vuosia kuolemaa, mutaatioita ja kehittymistä sisältävää evoluutioprosessia tuottaakseen ihmiset, vaikka hän olisi voinut luoda heidät välittömästi. Minkälainen Jumala tämä on? Onko hän todella rakkauden Jumala?

Jos parhaiden yksilöiden eloonjääminen oli Jumalan valitsema keino ihmisten luomiseksi, kuten jotkut teistisen evoluution kannattajat väittävät, miksi Jumala vastustaa sitä, että ihmiset ansaitsisivat itse oman pelastuksensa? Jos ihmiset ilmestyivät tarkoittamatta, evolutionistisen sattuman tuloksena, onko ihmiselämässä mitään järkeä? Jos ihmisten luominen ei ollut Jumalan rakkauden omakohtainen teko, seuraus on traaginen: luonnollisuus korvaa yliluonnollisuuden; väärennös korvaa Luojan. Sellaiset seuraukset sopivat yhteen Paholaisen kanssa, sillä hän haluaa korvata Jumalan, vaikkei hän pysty luomaan edes ruohonkortta.

Sitä paitsi, evoluutioteoria väittää omaavansa empiiristä todistusaineistoa oikeellisuutensa tueksi. Tämä todistusaineisto kyseenalaistaa Raamatun luomiskertomuksen ja Jumalan sanan, aivan kuten Paholainen teki Eedenissä. Paholainen toimii vääristääkseen Jumalan sanaa, johtaakseen ihmiset ymmärtämään väärin Jumalan luonteen ja pettääkseen lukemattomat kristityt.

Jumalan ilmoitus itsestään

Meidän ainoa mahdollisuutemme nähdä niiden monien Paholaisen vääristämien tietojen läpi, jotka liittyvät Jumalan luonteeseen, on sallia Jumalan ilmoituksen itsestään täyttää mielemme ja sydämemme Jumalan rakkaudella. Tämä tapahtuu, kun tutkimme vakavissamme ja rukoillen hänen sanaansa, ja kun Jumalan sanaa saarnataan kaikessa Pyhän Hengen voimassa. Jotkut teologit uskovat, että Jumalan rakkaus on yksi ominaisuus hänen muiden ominaisuuksiensa joukossa. Tämä ei pidä paikkaansa. Jumala on luonteeltaan rakkaus, ja hänen rakkautensa määrittelee hänen kaikki muut luonteenominaisuutensa.

Miettikäämme myös Raamatun opetusta pelastuksesta. Suurin osa tämän päivän kristityistä uskoo armoon ja väheksyy lain merkitystä. He sanovat, että me pelastumme armosta emmekä tarvitse lakia. Se on kuitenkin petollinen argumentti. Raamattu sanoo, että synti merkitsee lain rikkomista (1. Joh. 3:4). Jos laki poistetaan, ei ole enää olemassa synnin määritelmää eikä armon tarvetta. Jumalan rakkaus ilmenee samalla tavalla hänen laissaan kuin hänen armossaan. Laki, sellaisena joksi Jumala sen tarkoitti, suojelee ennemmin kuin rajoittaa ihmisiä. Paholainen vastustaa Jumalan lakia, koska hän vastustaa Jumalan hallintoa, joka perustuu Jumalan lakiin.

Jumalan sana esille

Paholainen yrittää siis kaikin mahdollisin keinoin esittää Jumalan väärässä valossa ja johtaa hänen kansansa pois hänen luotaan. Sillä tavalla Paholainen keksi ovelasti käydä sotaa kosmisessa taistelussa. Pastorien ja saarnaajien velvollisuuksiin kuuluu Pyhän Hengen voimassa todistaminen, sekä sen osoittaminen, kuka Jumala on ja millainen hän on suuren taistelun asiayhteydessä. Saarnaamisen pitäisi korottaa Luoja-Jumalaa, sanan antajaa, Jumalaa, joka rakasti meitä niin paljon, että antoi ainoan Poikansa Jeesuksen meidän Vapahtajaksemme. Saarnaaminen on edelleen pyhä tilaisuus vastustaa Paholaisen esittämiä vääriä käsityksiä Jumalasta. Saarnatkaa Jumalan sanaa! Seurakunnan syvimmät tarpeet jumalanpalveluksessa täyttyvät Raamattuun pohjautuvan, Kristus-keskeisen, Golgataan keskittyvän saarnaamisen kautta. Antakaamme Jumalan ilmaista itsensä meidän sanoissamme. Tämä kuvaa meidän pyhää kutsumustamme. Ainoastaan ilmestys Jumalasta voi voittaa Jumalasta esitetyt vääristellyt tiedot. Jokaisen saarnan tulee julistaa Jumalan ihmeellistä rakkautta (2. Moos. 34:6; Jer. 9:22, 23; 1. Joh. 4:8–16).

– Ministry / Norman R. Gulley