Kirjoittaja tarkastelee erään nykyisin usein laiminlyödyn, mutta kuitenkin ikivanhan kristillisen tavan merkitystä.
Joka vuosi kiirastorstaina, ennen pitkäperjantaita, paavi pesee messuun osallistuvien jalkoja. Tarkkaan ottaen kaksitoista pääsee mukaan tähän jo vuosisatoja vanhaan rituaaliin. Kyse on teosta, jonka Jeesus suoritti yläsalissa päivää ennen kuolemaansa Golgatalla.
Vuosien saatossa taidemaalarit ovat kuvanneet Jeesusta pesemässä opetuslastensa jalkoja. Ainakin yksi on kuvannut Pietarin kieltäytymässä jalkojenpesusta ja vastustelemassa Jeesusta.
Vuosien saatossa tapa on jäänyt syrjään useimmissa seurakunnissa, joko siksi että sitä pidetään aikansa eläneenä, Raamatun ajan kulttuuriin liittyneenä tapana tai siksi että se hämmentää meitä (meistä on mukavampaa säilyttää tietty etäisyys ja yksityisyytemme). Meidän tapamme ovat niin erilaisia kuin Jeesuksen aikana, jolloin pölyisten teiden tallaaminen teki jalkojenpesun välttämättömäksi. Miten tällainen käytäntö voisi olla perusteltua hyvin pukeutuneiden ihmisten kesken puhtaissa ja moderneissa oloissa? Tämä on hyvä kysymys. Vastataksemme siihen meidän täytyy tutkia, mitä Jeesus oikein teki ja miksi.
Silloin muinoin
Tarkastellaanpa, mitä Jeesus teki ja mitä hän sanoi jalkojenpesusta ja sen merkityksestä. Tapaus on tallennettu Johanneksen evankeliumin kolmanteentoista lukuun. (Huomaa, että Johannes ei sisällyttänyt tekstiin muita viimeisen ehtoollisen tapahtumia, kuten tekivät Matteus, Markus ja Luukas. Ks. Matt. 26:17–30; Mark. 14:12–26; Luuk. 22:7–20.)
Näin Johannes tilanteen kuvasi: ”Pääsiäisjuhla oli jo tulossa, ja Jeesus tiesi, että oli tullut se hetki, jolloin hänen oli määrä siirtyä tästä maailmasta Isän luo. Hän oli rakastanut omiaan, jotka olivat tässä maailmassa, ja hän osoitti heille täydellistä rakkautta loppuun asti.” (Jae 1.)
Palvelijan olisi kuulunut pestä kaikkien jalat, mutta palvelijan puuttuessa Jeesus asettui tähän rooliin. Näin hän osoitti opetuslapsilleen, kuinka paljon hän todella rakasti heitä. Hän, taivaan Herra, otti alhaisen palvelijan paikan. Hänen rakkautensa ja nöyryytensä olivat esimakua siitä, mihin syvyyksiin hänen uhrautuvuutensa pian ristillä ulottuisi ihmiskunnan pelastamiseksi. Jalkojenpesua ei voida ymmärtää irrallaan Pelastajan rakkaudesta.
”Jeesus tiesi, että Isä oli antanut kaiken hänen valtaansa ja että hän oli tullut Jumalan luota ja oli nyt palaamassa hänen luokseen. Niinpä hän nousi aterialta, riisui viittansa ja kietoi vyötäisilleen pellavaliinan. Sitten hän kaatoi vettä pesuastiaan, rupesi pesemään opetuslasten jalkoja ja kuivasi ne vyötäisillään olevalla liinalla.” (Jakeet 3–5.)
Opetuslapset eivät olleet uskoa silmiään, kun heidän mestarinsa otti heidän edessään palvelijan roolin. Jeesus osoitti, etteivät hänen seuraajansa saaneet pitää kiinni aseman tuomasta ylpeydestä. Nöyryys on kristityn merkki.
Jeesus vielä vahvisti tämän sanomalla jalkojenpesun jälkeen: ”Totisesti, totisesti: ei palvelija ole herraansa suurempi – –.” (Jae 16.) Tämän on täytynyt olla vahva moite opetuslapsia kohtaan, jotka vain hieman aiemmin olivat kinastelleet siitä, kuka heistä olisi suurin Jumalan valtakunnassa.
Kierrettyään piirin ympäri Jeesus tuli lopulta Pietarin kohdalle. Aina ajan tasalla pysyvä Pietari ei nyt oikein ymmärtänyt mistä oli kysymys, ja julisti äänekkäästi, ettei Jeesus saisi ikinä pestä hänen jalkojaan (ks. jae 8).
Jeesus ei sivuuttanut Pietarin uhoa, vaan haastoi tämän ajattelemaan pidemmälle. Hän meni asian ytimeen esittämällä, mikä on keskeisin asia suhteen luomisessa häneen. Hän sanoi Pietarille: ”Jos minä en pese sinua, ei sinulla ole sijaa minun luonani.” (Jae 8.)
Jalkojenpesun tarkoitus oli osoittaa koko ihmiskunnalle, että Jeesuksen ikuinen ja loppumaton rakkaus puhdistaa ihmisen, ja että puhdistuminen tapahtuu ainoastaan Jeesuksen kautta. Jalkojenpesu kertoo meille myös siitä, että meidän tulee voittaa ylpeytemme ja itseriittoisuutemme, sillä niillä ei ole sijaa Jeesuksen todellisten seuraajien elämässä.
Kun Jeesus teki tämän Pietarille selväksi, Pietari meni äärimmäisyydestä toiseen pyytäen Jeesusta pesemään, ei ainoastaan hänen jalkojaan, vaan myös hänen kätensä ja päänsä (ks. jae 9). Jeesus vastasi toistamalla sanansa jalkojenpesun merkityksestä. Sen lisäksi, että pesu puhdistaa pölyisiltä teiltä jalkoihin tarttuneen lian, se muistuttaa meitä puhdistuksen tarpeestamme ja samalla Jeesuksen suuresta uhrista ristillä, mitä hän on tehnyt hyväksemme.
Entä nykyään?
Täytyykö meidän tosiaan pestä toistemme jalat vielä nykyäänkin? Eikö käytäntö merkityksestään ja hyvästä opetuksestaan huolimatta ole vain entisaikojen jäänne?
Jeesuksen sanat opetuslapsille kuuluvat meillekin kirkkaina: ”Ymmärrättekö te, mitä teille tein? Te puhuttelette minua opettajaksi ja herraksi, ja oikein teette: sehän minä olen. Jos nyt minä, teidän herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, tulee myös teidän pestä toistenne jalat. Minä annoin teille esimerkin, jotta tekisitte saman minkä minä tein teille.” (Jakeet 12–15; kurs. lis.)
Tässä on selvästi käsky Jeesukselta itseltään, joskin monet nykyään jättävät sen huomiotta vedoten muuttuneisiin olosuhteisiin ja aikoihin. Jeesuksen sanat on kohdistettu kuitenkin myös tämän päivän ihmisille.
Seurakunnissa, jotka ovat säilyttäneet tavan, se on yleensä sisällytetty osaksi ehtoollistilaisuutta. Jeesus ei antanut ohjeita siitä, milloin meidän tulisi viettää ehtoollista tai pestä toistemme jalkoja. Joka kerta osallistuessamme jalkojenpesuun, osoitamme kuitenkin tarpeemme nöyrtyä ja saamme muistutuksen siitä suuresta rakkaudesta, joka Jeesuksella oli opetuslapsiaan – ja meitä – kohtaan. Miksi väheksyisimme Jeesuksen sanoja ja jäisimme paitsi siitä siunauksesta, joka seuraa hänen esimerkkinsä noudattamista?
Muinainen riitti
Jalkojenpesua on harjoitettu jo ennen 1100-lukua, jolloin paavin on kirjattu ensimmäisen kerran pesseen kahdentoista alidiakonin jalat. Augustinus mainitsi tavan noin vuoden 400 tienoilla, ja pari sataa vuotta aiemmin kirkkoisä Tertullianus kuvaa sitä osana kristillistä jumalanpalvelusta. Varmaankin opetuslapset harjoittivat tapaa jo ensimmäisellä vuosisadalla.
Keskiajalla Etelä-Ranskan albigenssit ja Italian Piemonten laaksojen valdolaiset harjoittivat jalkojenpesua. Uskonpuhdistuksesta lähtien mennoniitat, hussilaiset ja pieni osa baptisteista ovat jatkaneet tavan noudattamista. Muutamat protestanttiset kirkot, adventtikirkko mukaan lukien, noudattavat sitä edelleen, yleensä ehtoollisen yhteydessä.
Jalkojenpesu opettaa meille, että meidän tulee välittää uskonsisaristamme ja -veljistämme. Raamatun mukaan jalkojenpesun merkitys ei tosin rajoitu ainoastaan nöyryyteen ja toisista välittämiseen, vaan siihen sisältyy myös tietoisuus omasta puhdistumisen tarpeestamme.
Meillä on Jeesuksen nimenomainen käsky, ja kaikki hänen käskynsä tuovat mukanaan siunauksia niille, jotka noudattavat niitä. Osallistuessamme jalkojenpesuun osoitamme halukkuutemme seurata Jeesusta kaikessa.
Itse haluan jättää hämmennyksen tunteet omaan arvoonsa ja olla piittaamatta siitä, että kulttuurini vieroksuu tätä tapaa. Jeesus kehotti näin tekemään ja kokemus on ollut itselleni siunaus. Se voi olla sitä myös sinulle.
– Signs of the Times / Harold Harker